Tosielämän supersankarit

Aiheena jälleen kerran suomalaisten enemmän tai vähemmän rakas kuningas alkoholi.

Juttuahan riittäisi vaikka maailman ääriin alkoholin vaikutuksesta, mutta jätetään siitä turhimmat pois ja kerrotaan taas miten se joihinkin meistä vaikuttaa. Nimittäin tappelemisenhaluun. 

Niin sanottua "ärräviinaa" ottaa melko moni suomalainen, yleensä miespuolinen "ihminen".

Monesti olen kuullut kerrottavan sellaisista voittajista, jotka alkuillasta suunnittelevat sen mihin kapakkaan he lähtevät tappelemaan. Siis iltaa lähdetään viettämän ihan vain sen vuoksi, että pääsee tappelemaan. Hienoltahan se kuulosta. Tottahan sen toki ymmärtää, kun itsetunto on matalalla ja omaa egoaan pitää päästä hiukan nostamaan sieltä lattiantasolta ylöspäin. Ainakin omasta mielestään tekevät niin ja varmasti kaikkien muidenkin mielestä arvostus heitä kohti kasvaa, varsinkin naaraspuolisten ihmisten.

Baarin ahtaissa tunnelmissa, kun yrittää kävellä eteenpäin tai ihan mihin vaan, ei voi olla koskematta jollain tavalla kanssaihmisiin, mutta sitten kun kohdalle sattuu meidän rakastamat "ärräviinan" juojat, niin silloin helvetin portit aukeaa. Satut vahingossa tönäisemään tätä henkilöä, niin heti hän tönäisee takaisin ja alkaa tivaamaan "vittuako tönit?" samalla tönien sinua ärsyttääkseen. Siinä ei selittelyt auta, vaan tämä herra odottaa, että tönäiset takaisin häntä, koska hän pukkii sinua samalla kun kyselee edellämainittua kysymysta uudelleen ja uudelleen. Jos provosoidut tästä tönimisestä niin pökkää tätä kerran takaisin, sitten alkaa nyrkit heilumaan ja silmin voi nähdä, kuinka hänen päänsä päällä "power ja experience" mittarilukemat kasvaa iloisesti ylöspäin.

Tosielämän supersankari vauhdissa
"lähetään hakkaamaan porukkaa"

Monenlaisia variaatioita tuostakin teistelijan tyylistä aloittaa haluttu tappelu löytyy, mutta tämä on yleisin esimerkki jonka näkee. Tämä perinteinen tyyli on myös itselle sattunut, mutta enhän minä jumalauta rupea takaisin tönimään saati sitten tappelemaan, olen nöyrä, pyydän anteeksi ja kävelen pois. Häviäjänä.

Ikimuistoisin tilanne sattui vuonna 2009 Qstock festivaaleilla. Seisoimme ystäväni kanssa jossain päin festivaalialuetta, kunnes siihen käveli nuorehko mies melkoisessa humalatilassa. Hän alkoi esitellä, kuinka on viillellyt itseään, sehän toki on sellainen perus keskustelun aloitus aihe, sekä kehumisen arvoinen asia.
Realistisina kavereina me yhdessä ystäväni kanssa kerrottiin, että olet viiltänyt rannettasi väärin. Huomasimme, että arvet eivät todellakaan olleet viiltelyarvet vaan jotkut pienet naarmut, luultavasti vahingossa jokin oli raapaissut kättä. Niinpä provosoivaan sävyyn arvostelimme hänen niin sanottua suoritustaan.  No siitä tämä kaveri suuttui ja latasi nyrkkinsä lyöntiasentoon ja huusi, että "nyt mää lyön teitä",  kerrottiin hänelle että sen saa tehdä, sitä kuitenkaan hänen tekemättä. Sattumoisin tilanteen vallitessa ohi käveli tavallisen nörtin näköinen miespuolinen henkilö, kaikkihan tietää miltä yleensä nörtit näyttää varsinkin elokuvissa ym. Häntä tämä viiltäjä-Jack sitten luuvitosella löi naamaan. Kuului vain "ai saatana" ja sitten tulikin búmerangina nyrkin sisärystyllä lyönti takaisin tämän taistelijan ohimoon ja sinne se putosi kanveesiin tajuttomaksi, nörtin vain jatkaessa ripeästi matkaa, luultavasti miettien että "mitä helvettiä äsken tapahtui."

Ensimmäisenähän meille kaikille tulee mieleen lähteä tappelemaan, kun hauskaa iltaa vietämme kavereiden kanssa ja olemme jonnekkin lähdössä. Kasvattamaan taistelijan kokemusta ja voimaa aivan kuin roolipeleissä. Voisikohan tätäkin kokeilla toisinpäin ja lähteä kasvattamaan tappiokokemusta, eli ei lähteä hakkaajaksi vaan hakattavaksi, siinä voisi olla haastetta kerrakseen.

Nyt jonotuttaa

Perinteinen ihmismäinen jono kaupan kassalla

Jonottaminen tuo perkeleellinen sana, jonka kuuleminenkin saa epätoivon tunteen syntymään. Sanalla on voimaa negatiivisessä mielessä, ainakin suurimmalle osalle meistä. Ihmiset jonottavat joka paikkaan, joissakin paikoissa hetkellisesti ja joissakin on pidemmät odotusajat, riippuen mistä on kyse.

Perinteisiä paikkoja missä odotamme vuoroa on terveyskeskuksen odotushuoneet, joissa jonot vaihtelevat vuorokauden ja ajan mukaan. Terkkarin aamuvastaanotolle jos haluaa mennä, saa varata aikaa muutaman tunnin. Niiskuttelevat ja Yskivät ihmiset muodostavat mielenkiinoisen kuoron odotushuoneessa, kun tarkasti kuuntelee saattaa jonkun tutun melodiankin saada päähän, jos mielikuvitusta riittää. 

Hammaslääkärin odotushuoneessa kaikki on hermoraunioita, aivan kuin jokainen soittaisi bassorumpua jalallaan, jotkut jopa tuplabasaria. Kyllä se kiltti hammaslääkäritäti vetää nöyräksi isommanki korston, kun suuta aletaan erilaisilla välineillä ronklaamaan, varsinkin jos hammasta poistetaan. Ehkäpä siinä syy odotuksen hermostuneisuuteen?

Terveyskeskuksen odotushuoneissa on näitä hikisiä aikakauslehtiä, joita jokainen muka lukee kuluttaakseen aikaa nopeammin. Paskat sitä mitään lue, nopeasti selaa sivut läpi ja joitain tekstejä lukee välillä kelloa vilkuillen ja lopulta lehden luettuaan huomaa ainoastaan muutaman minuuttia kuluneen.

Ei se aika kulu sen nopeampaa, vaikka mitä yrittäisi tehdä.

Hauskinta on se kun tarkkailee ihmisiä esimerkiksi aamuvastaanotolla, flunssainen potilas odottaa vuoroa ja  hän näyttää kipeältä, ilme on suorastaan todella surkea, luonnottomalla tavalla. Ei kai ne kotonakaan oo kokoajan sen näköisiä, vaikka ovatkin sairaita. Surkeita kuin surullinen klovni tai kipeä koiranpentu.  Sitten diagnoosin saatuaan ja huoneesta tultuaan yleisilme on aivan eri, lääkäri/hoitaja sai surkeuden kasvoilta katoamaan siihen sairaslomapaperiin tai reseptiin.

Kaupassa muodostuu näitä hetkellisiä jonoja, varsinkin silloin kun itse on menossa kassalle. Sitä kun alkaa lähestymään kassoja huomaa, että eipä ole kovin pitkät jonot, mutta viimeisen tarpeellisen tavaran saatuasi on kassalla epätodellisen pitkä jono, musertavan pitkä.  

Ihmiset ovat pinnallisia mennessään kaupan kassalle, ne huomaavat jonossa jonkun jolla on iso kärryllinen ostoksia, ne välttelee sitä jonoa kuin spitaalista kahvipöydässä. Ihminen luottaa näköönsä ja hakeutuu sellaiseen jonoon missä on vähän ostoksia omaavia henkilöitä, mutta joskus tämä ei olekkaan niin hyvä ratkaisu. Aina kannattaa tsekata myös kassamyyjä, nimittäin jos siellä on työhönsä/elämäänsä/hetkeen kyllästynyt ihmisolento, jolla posket roikkuvat liukuhihnalla asti. Silloin vähän ostoksia omaavien asiakkaiden jonossa saakin odottaa mukavan tovin omaa vuoroansa.

Baareissakin nykyään saa jonottaa ja monessa paikassa se toimiikin. Toki kyllä naamakertoimen ja ystävyysmittarin ylittäessä tietyn lukeman saa pientä etuutta juomien jonottamisessa. Baarissa jonottamisessa pitää kaikesta huolimatta riittää kärsivällisyys, joskus sitä ei kaikilla nimittäin ole. Monesti jotkut mielestään fiksut päättävät seurata mihin suuntaan myyjä on menossa tiskillä ja näin ollen sitten änkää itsensä johonkin väliin, sinne minne myyjä on tulossa. Harmikseen huomatakseen, että myyjä skippasi hänen ohi jostain kumman syystä. On myös näitä perinteisiä "voittajia", ne napsauttavat sormia tiskillä ja/tai huutavat baarimikolle jotain, se on sellainen salasana jolla saa kaksi ylimääräistä odotuskierrosta juomille. 

Me olemme laumaeläimiä ja jonotamme kiltisti vuoroamme. Meitä on niin monta "jonottajaa" kuin on ihmistäkin, kaikki on erilaisia. Muutamia perustyyppiä omaavia jonottajia on, kuten hermostuneet, ne vispaavat jalkaa tai heiluvat hervottomina jonoissa, kaupassa ne vaihtavat useaan kertaan lyhyempään jonoon tai tarkkailevat, että milloin 4 kassalle tuleekaan myyjä. Jutteleva jonottaja kuluttaa aikaansa puhumalla etu/takana olevalle kaiken maailman asioista, kuten omasta mielenkiintoisesta elämästä. Mutta suomessa kun ollaan niin sekin keskustelu jää monesti jostain syystä lyhyeksi. Osaa ihmiset jonottaa vuoroaan myös kiltisti, olla hiljaa ja vain odottaa vuoroaan tyhjä katse silmissä, pelottavan tyhjä.

Aina kuitenkin löytyy valittajia, jotka itsekkäästi ajattelevat vain omaa etuaan ja keksien onnettomia tekosyitä päästäkseen jonon edelle esim. lääkärin luo.

On myös törkeitä etuilijoita, heillä ei ole mitään itsesuojeluvaistoa ja tunkevat itsensä jonon väliin, milloin ja missä tahansa. Sellaisen nähdessään mieleen syntyy kuva polttouhrilahjasta jollekkin epäjumalalle eli molokille.

Olemme tuotteita tehtaan liukuhihnalla, odottaen vuoroamme, meillä vain on keho ja suu joilla tehdään liikettä ja ääniä. Kokeilkaamme olla jonossa niinkuin kunnon kansalainen. Kädet tiukasti lantiossa kiinni, selkä suorana, leuka hieman ylhäällä ja jämpti mutta tyhjä katse suoraan eteenpäin. Ei mitään ylimääräistä liikettä, muutakuin jonon eneteminen askeleittan. Ei keskustelua. Tälläin emme erotu jonossa. Opetellaan jonottamisen jalo taito, se voi olla sitten jopa mukavaa.