Esitys ja taputtamisen pelottava ääni

Maailma on täynnä esityksiä joita me ihmiset käymme katsomassa ja tyydyttämässä tätä kulttuurin ja taiteellisuuden nälkäämme. Esityksiä, joissa esiintyjä on ottanut pelottavan harppauksen pois mukavuusalueeltaan ja menee ihmisten eteen tekemään jotain ”omaa juttuaan.” 

Esimerkkinä kirjoitankin nyt enemmän katsojan sekä esiintyjän näkökulmasta sirkuksen, tanssin, puhumisen, teatterin ym maailmasta, josta minulle on kertynyt nykyään paljonkin omakohtaista kokemusta katsojana ja esiintyjänä.

Katsomossa ihmiset valuvat hitaasti yksin tai ryhmässä istumaan, johonkin mukavaan paikkaan toivoen, että vieruspaikka olisi tyhjän esityksen ajan. Eihän kukaan halua istua oudon ihmisen vieressä. Muutamat heittelee muka hauskoja juttuja keventääkseen tunnelmaa kavereilleen ja samalla huudellaan kuuden penkkirivin läpi ”moikkailuja” tutuille, tunnelma on painostava. Vaatteet kahisevat häiritsevästi ja karkkipussit rapisee, muutamat ottavat kuvia tyhjästä lavasta, ladatakseen kuvan sosiaaliseen mediaan ajatellen ”Hei kaikki Facebook/Instagram kaverimoukat, minäpä katsonkin kulttuuria.” Perheenjäsenet ovat tulleet ihastelemaan, kuinka oma lapsi on löytänyt oman hienon alansa, vaikka osa näistä saattaa salaa hävetä ja miettiä ”menis oikeisiin töihin.” 

Osa ihmisistä tulee esitykseen avoimin mielin ilman ennakko-odotuksia ja toiset taas ovat lukeneet arvosteluja kyseisestä esityksestä ja pohjustavat omat mielipiteensä siihen, koska ”en halua luoda omaa mielipidettä” -ajatus painaa takaraivossa niinkuin ajan paino naapurin mummon selässä. 

Joku saman alan edustaja kuin esiintyjä itse, istuu kädet puuskassa ja on päättänyt että olen tullut katsomaan ”paskaa esitystä” olettaen itsensä olevan alansa mestari. Lähtiessään todistellen itselleen, että ”olipas se huono” vaikka näki loistavan esityksen, kateellisuus tulee täälläkin oleellisesti ilmi. 

Sitten kaiken tämän sekasorron keskelle iskee maassa lepäävän haudan kaltainen pimeys ja hiljaisuus, valot syttyy ja esitys alkaa.

Takahuoneessa esiintyjä seisoo hermostuksissaan ja käy viiden minuutin aikana hätäpaskalla neljä kertaa, kädet vapisee, hiki valuu ja pelottaa enemmän kuin vauvaa, joka rynnii kohdusta ulos maailmaan. Sitten mennään, joko epäonnistumaan tai onnistumaan mutta ei sillä väliä. 

Yleisöä tarkkaillaan esityksen aikana ja nähdään tuttuja, jotka hymyilee tai häpeilee, julmia tai iloisia ilmeitä oudoilta katsojilta, kädet puuskassa istuvan ”tuomitsijan.” 

Joku etsii mukavaa asentoa tuolissa esityksen ajan,joku räplää puhelinta ja joku pesee hampaita, yksi itkee, toinen nauraa, muutamat kuiskivat toisilleen, osa tuijottaa syvälle silmiin aivan kuin näkisivät esiintyjän sieluun asti.

Esiintyjä on antanut omalle esitykselle suuren määrän aikaa ja vaivaa sen valmistamiseen. Siinä uskaltaudutaan mennä lavalle kaikkien eteen keskipisteeksi ja esiintyä. ”Leap of faith.” Lavalla annetaan kaikkensa, unohdetaan jännitys ja pelko ja tehdään asiaa mistä nauttii tai ei. Halutaan yleisön pitävän esityksestä ja halutaan antaa heille elämys, näin esiintyjä antaa palan itsestään ja suuren energian yleisölle.

Esityksessä katsoja voi tuntea montaa eri tunnetta, ei mitään tai iloa, surua, hämmennystä, valaistumista, mahatautia, onnea, inhoa ym. Kaikki merkitsee mitä esityksessä tuntee, jokainen käsittelee esityksen yksilönä ja luo sille oman vahvan mielipiteen. 

Jos sattuu niin että esityksessä tarvitaan yleisöstä avustaja lavalle, kukaan ei halua mennä sinne. Ihminen käpertyy katsomossa pienemmäksi ja ajattelee ”älä huomaa minua.” Ja salaa halutaan lavalle. Se joka valitaan lavalle on ns. ”paskanjäykkänä” lavalla ja tottelee ohjeita mitä annetaan häpeissään. Jos valittuna on vahingossa jonkin alan esiintyjä, sellainen henkilö tekee joskus omasta mielestään hienon ja hauskan teon yrittämällä varastaa/varastamalla shown. Melkein voi kuulla käsien läiskyvän, ei taputuksista vaan ”naamapalmuista.”

Esityksen loputtua tulee hiljaisuus, joskus se tuntuu pitkältä kuin Ulvilan surman käsittely. Sitten joku rohkea yksilö, se sankari uskaltaa aloittaa taputtamisen ja muut yhtyvät. Yleensä yleisö taputtaa ja antaa kiitoksen esitykselle, koska onhan esiintyjä kiitoksen ansainnut uskaltautuessaan tulla muiden eteen esiintymään ja tämä saattaa olla suurta huumetta itse esiintyjälle. 

Joskus on ihmisiä jotka eivät arvosta mitään eivätkä anna kiitosta esityksestä (kateellisuus tai joku muu itsekekseisyys), ”sehän oli huono esitys” ja samalla kotona Liisa-Petteri tekee hirvittävän piirroksen tälle henkilölle ja sitä kehutaan tosissaan ja kannustetaan jatkamaan. Samallalailla lapsi sekä esiintyjä ovat tehneet omassa maailmassaan ison työn, josta halutaan kiitosta ja jolle pitää antaa kiitosta uskalluksesta luoda omaa ihmisille. 

Esityksen jälkeen vaihdetaan mielipiteitä kavereiden kanssa ja keskustellaan nopeasti mitä hyviä juttuja tässä oli ja mitä ei, toiset ei keskustele vaan punnitsee itsekseen ja vähin äänin liukenevat paikalta kotiin miettien samalla näkemäänsä. 

Jotkut katselijat huomaavat että kaverit tykkäsi esityksestä ja itse ei, niin hädissään vaihdetaan mielipide ja vapisevalla äänellä sanotaan toisille että ”joo hyvä oli.” Toiset tietävät heti tykkäsivätkö vai ei ja pidetään kiinni siitä. 

Osa antaa suoraa palautetta mikä esiintyjälle on hyväksi yleensä tai sitten esiintyjä ajattelee ”tee itse parempi” samalla nyökkäillen silmät harmaantuen pettymyksestä.

Joku rymistelee esityksen jälkeen pois katsomossa kädet puuskassa, hän oli se kaikkitietävä joka itse on jumala ja muut alan edustajat maanmatosia. 

Muutamat robotit lähtevät pois pitäen vahvasti saman mielipiteen mitä esimerkiksi lehti oli kirjoittanut esityksestä, koska ovat nähneet samat hyvät ja huonot puolet kuin kirjoittaja, joka antoi oman mielipiteensä ja tätä uskotaan kuin suurempaa voimaa. 

Esiintyjää/Esiintyjiä käydään kiittelemässä ja kehumassa kuolemattomalla ja tyhjiötäkin tyhjemmällä lauseella, ”ihan hyvä oli.”

Halaillaan ja nauretaan ja kehutaan ja vaihdetaan nopeasti mielipiteitä. 

Osa ulkopuolisista katsojista haluaisi käydä sanomassa jotain, mutta tuttujen kanssa jutteleva esiintyjä on kiinni keskustelussa ja niin sitä seistään hyypiömäisesti ja pelottavasti kyyläten esiintyjää selän takaa kuin sarjamurhaaja ja sitten lähdetään pois, koska ei jakseta kauaa odottaa.

Osa tutuista ei välttämättä käy kehumassa tai tervehtimässä, koska tarvitsee aikaa miettiä omia mielipiteitään ja ehkä kertoen ne jälkeenpäin. Tästä esiintyjä saattaa loukkaantua ja miettiä että ”ei se tykännyt tästä varmaan yhtään.” Näin oma erheellinen mielipide on luotu.

Esityksen jälkeen jaetaan iloisia kuvia esiintyjän kanssa ja jaetaan näitä ympäri internetiä. Joku kirjoittaa oman arvostelunsa johonkin blogiin tai Facebookiin ja tästä jotkut mieltävät omat mielipiteensä esitykseen mennessään, koska kaveri sano että oli hyvä. Oravanpyörä narahtaa.

Kulttuuri on ihanaa, esityksiä on mahtava käydä katsomassa ja niistä saa paljon ajatuksia, inspiraatiota ja kaikkea siltä väliltä. Muistetaan mennä esitykseen valmiin mielipiteen kanssa, fraasin ”katsomatta paska” saattelemana. Tai voidaan mennä jopa avoimin mielin sinne, näkemään uutta. Iloisesti, niinkuin auringon kutittaessa ajatuksia. Toki saa myös olla kädet puuskassa tai taskussa tai missä vaan, mutta välillä jos uskaltaa ja haluttaa niin voi jopa taputtaakin, vaikka siitä tuleekin iso ääni. 

Oman onnen uskonto

Facebook tuo omien ajatusten ja urotekojen kaatopaikka. Miten mukava onkaan selailla naamakirjaa ja lukea, kun joku on tehnyt jotain hyvää toiselle ihmiselle/ihmisjoukolle tai asioille, samalla rivien välistä ilmoittaen että ”olenpa helvetin hyvä ihminen.” Eikä muista kuin pienenä kaikuna sisimmässään, että on vain hyväksyntää hakeva pieni ihminen eksyneenä maailman tuulissa. Näitä ilmiöitä on paljon Facebookissa ja onhan se maininnan arvoista, kun on löytänyt linnunpojan kahdessa osassa, eli pää irronneena ruumiistaan ja tämä hyväntekijä liimasi sen ehjäksi ja kertoo siitä kavereilleen ilmoittaen ”päivän hyvä työ tuli tehtyä.”

Ihmiset käyttäytyvät kummallisesti, kun ovat esimerkiksi muuttaneet jotain elämässään (esimerkiksi lopettaneet tupakoinnin) tai löytäneet uuden kivan ruokavalion tai vaikkapa erilaisen dieetin ja uuden kunto-ohjelman.
Yksi kertoo, kun on löytänyt uuden hyvän kunto-ohjelman, jossa on yhdistetty cardiota, HIITiä, juoksua, potkunyrkkeilyä, uintia, benji-hyppyä, perunanpoimintaa, perhostenkeräilyä ja nukkumista. Siitä saa voimaa ja kestävyys paranee ja etenki paino tippuu. Tätä toitottaen suu vaahdossa kaikille tutuille ja pyytäen heitä mukaan kokeilemaan. Oma uskonto sekin.

Ruoka on nykyajan uusi uskonto. Ymmärrän kyllä, jos joku on vegaani, kasvissyöjä, lihansyöjä, madonsyöjä tai mikä vaan omista hyvistä syistään, mutta kertominen siitä kuinka se on ainoa OIKEA ruokavalio, se hämmästyttää.
Joku tuntee olonsa paljon paremmaksi jätettyään kaiken lihan syömisen ja on onnellisempi elämässään ja voittaa lotossa tämä takia. Siitä täytyy kertoa kaikille ja patistaa heitäkin tekemään samoin, koska näin on hyvä.
Toinen on ruvennut karppaamaan ja lähetyssaarnaaminen muille alkakoon. Henki haisee, kuin vuonna 1746 kuolleen ruumiin aivastukselta, mutta on hyvä olla.
Jollakin on silmä pudonnut päästä tai hiukset kasvoivat liika nopeaa, mutta elämän suunta muuttui, kun jätti gluteenin kokonaan pois, kehottaen kavereitaan tekemään samoin.
Joku valittaa että maha on ollut kipeä pitkän aikaa. Luultavasti mahahaava, mutta ruokauskontokaveri sanoo jättämään esim. banaanin kokonaan pois, koska niistä saa liikaa ”juttuja” kehoon ja maha sotii niitä vastaan. Lääkäriin ei kannata mennä.
Suomalainen mies isolla M -kirjaimella väittää kasvissyöjälle vastaan,  että ”ilman lihaa ei MIES elä.” Ja vetää kaksin käsin lihaa, hokien "mies" sanaa joka väliin, uskottelemalla itselleen miehisyyttään.
Auta armias kun kaksi eri mielipidettä omaavaa alkavat väittelemään. Universumi jakautuu kahtia ja tätä sotaa voisi jatkaa loputtomiin, eikä kumpikaan ei kuuntele tarkkaan toisen perustelua. Sanaa "kaikkea kohtuudella" ei tunneta siinä maailmassa.
Liekkö tulevaisuudessa ei sodita enää uskonnon takia vaan ruoka-uskonnon takia, uhrataan ihmisiä tomaattijumalille.
Asioita joista jakaa oma oikea mielipide löytyy meille kaikille loputon määrä. Uskonnoton uskomaton ikuisuustaistelu.

Ruoka tuntuu olevan uskonto meille nykyään ja samalla kaikki se mitä pistetään suuhun aiheuttaa syöpää. Se on paha, näin olen kuullut. Kaikesta löydetään nykyään syövän aiheuttajaa ja siitä ilmoitetaan Facebookissa jollain linkillä, jossa joku Heleppo-Heikki on tehnyt tutkimuksen.
Kohta joku elää pelkällä ohrajauholla, jota kasvattaa kotonaan, jonka hän edelleen jauhaa jauhoksi. Lopulta kuitenkin saa syövän ja kiroaa: "perkele kun kerkesin syödä niitä karjalanpiirakoita ennen uutta elämääni."
Eihän ainakaan geeneissä mikään syöpä kulje. Maailmassa on virhe edelleenkin, mutta onneksi me emme ole kuolemattomia.

Se on mukavaa jakaa kun ollaan onnellisia, mistä vaan. Silloin kun löydetään se oma juttu joka on oikea. ”Jos onni on älköön sitä kätkekö.”
Muistetaan jakaa asia ja väitellä asiasta, sekä kertoa se etenkin Facebookissa, koska olemme löytäneet jotain hyvää. Kuulin että kun puisen keittiönpöydän kattaa vehnäjauhoilla ja asettelee vattuja siihen pinnalle ja puraisee siitä niin että pöytää tulee kaiken tämän mukana suuhun, niin nivelkivut paranee. Siinä minulle purtavaa tulevaisuuteen, eikä maistu puulta.
Eikä minulla ole edes nivelet kipeänä.