Maanteiltä vessaan ja takaisin

Terve tasamaan tallaajat. Pitkästä aikaa. 

Kesä on lusittu ja mitä kerkesimme tehä? Emme mitään. Eli turhia haaveita tuli kasattua unelmien reppuun ja aikomuksien säkkiin tuli taas ammennettua paljon tehtäviä. Seuraavalle vuodelle. Eli perinteistä stressin keräämistä seuraaville kesälomille. Ei ihme että me ihmiset saamme niitä omituisia ”loppuunpalamisia” eli Burn-outteja.

Nyt kun oon tänä kesänä matkannut paljon suomen sisällä tuolla maanteillä, niin taas kerran on tullut huomattua mitä kummallisimpia juttuja. Ensinnäkin autoilijat maanteillä, ne on pahempia kuin lauma hirviä, jotka hyppäävät autoilija eteen. Ei ihme että kolareita tulee. 

Penttisami 83 v ajelee uudella Audillaan 100 km/h alueella, 74 km/h ja ihmettelee miksi vaarallisissa paikoissa ihmiset ohittelee häntä. Sen jälkeen kotiin päästyään kirjoittaa paikallislehteen, kuinka ihmiset ”hurjastelee.”

SItten on näitä ihmisiä, joita ottaa luonnon päälle kun heitä lähdetään ohittamaan. Sen kiroamisen melkein kuulee siitä ohitettavasta autosta. ”Saakeli, tuo lähti muka ohittamaan tuommoisella autolla. Minäpä perkele näytän.” Ja sitte painetaan kaasua, kun auto on vierellä ohittamassa ja jälleen kerran mietimme, miksi tulee kolareita.

Ohituskaistat on tehty ohitusta varten. Ei sitä varten että ennen ohituskaistaa ajellaan alle rajoitusten ja kun ohituskaista alkaa, niin painetaan kaasua, ettei vaan sua ohiteta, koska ”olen suomalainen ja minulla on sisua sen verran, että menen edellä. Saatana.”

Huoltoasemat on kivoja pysähdyspaikkoja, varsinkin kun vessahätä iskee. Ja minulla se iskee silloinko haluaa, näymmä. Sitte on mentävä ihaniin huoltoasemien vessoihin, missä on aina niin tervetullut olo, kun avaat huussin oven. Lattialla oleva mr.Hankey aka pökäle soittaa balalaikkaa urealammikossa ja laulaa tervetulolaulun, samalla kun radiossa soi hissimusiikkia.

Jos ihminen istuu vessakopissa ja  viereiseen menee toinen ihminen, "isolle asialle,” niin jostain syystä ensimmäinen lopettaa sen oman toiminnan ja alkaa hädissään pyyhkimään omaa peräänsä, tai yskii omien äänien peittelemiseksi tai pahimmassa tapauksessa istuu vaan hiljaa niin kauan, kunnes viereiseen tullut lähtee pois. 

Tai kun toinen henkilö menee sinne koppiin, niin se ei aloita omaa varpusparven lennättämistä, ennen kuin on varma, että se ensimmäinen henkilö on häipynyt vessasta. Sitten vasta alkaa tämä rektumin ja posliinipinnan välinen likainen sota. 

Pisuaarit on toinen nemesis. Tällaiselle perinteiselle suomalaiselle kanantaluttajalle ne on haasteita. Miksi ne on niin korkealla? Ei niihin yleensä yllä kuin varvistamalla tai hakemalla jakkaran alle, en yhtään ihmettele miksi pisuaarien kohdalla lattiat on aina märkiä. Ei tietenkään minun jäljiltä. 

Mikä koripalloilija niiden asentaja on? Tai John Holmes, joka joutuu käyttämään asian tekemiseen kahta kättä ja yltää nostamaan meisseliään ylemmän. Kyllä silloin yltää. Mutta ei normaalit ihmiset tarvi kuin yhden käden asian hoitamiseen. 

Laittakaa hyvät huoltoaseman pitäjät jotain korokkeita pisuaarien eteen, että normaalit suomalaiset yltää niihin, niin säästetään siivoojien työtä ja yökkäilyn määrää. Nahkaa ois kyllä pidempäänkin tavaraan, mutta kun se valitettavasti ei vaan ole. 

Näillä mennään ja tehdään tarpeemme asiallisesti ja ajellaan asiallisesti vaikka on tarpeita ajaa hullusti. Heihei.

Tarinan alkulähteillä

Kesälomat on ihmisillä meneillään ja joillakin vasta edessä, mutta mikä parhainta on että kesäloma on. Jotkut onnettomat ei sellaista pääse viettämään ja haikein silmin katsoo ulos läpi harmaan ikkunan ja haaveilee tuosta vapaudesta, jonka muissa näkee. Lopulta kun on oman loman aika, tämä henkilö ei välttämättä olekaan niin vapaa, ei edes silloin kun on vapaalla tai on töissä. Nyt nimittäin tarkoitan jälleen kerran ihanaa sosiaalista mediaa, kuten Instagramia, Facebookkia ja Snapchattiä.

Tarkoitan tätä uutta juttua, tätä trendiä, eli niitä ”oma tarina” päivityksiä. Ne on niitä joissa ei lähetetä ihmiselle privaatisti kuvaa tai videota esim: snapchatin välityksellä, vaan se jaetaan niin sanottuun omaan tarinaan, jonka näkee kaikki, jotka sinua seuraa tai ovat kavereitasi. 

Se on saavuttanut lumipalloefektin!

Aluksi oli ihan mukava katsoa mitä ihmiset on laittanut omaan tarinaan, sellaisen yhden nätin tarinan; siitä nurmikosta, joka tuli leikattua tai kissasta/koirasta, joka nukkuu. Tai kakunpalasta, josta on yksi palanen maistettu ja sen jälkeen lusikka on aseteltu nätisti takaisin vadilleen.

Instagramissa ruokapäivitykset ovat olleet perinne jo kauan, mutta se loinen on löytänyt uuden isännän noista kaikista kolmen ison sosiaalisen median "omista tarinoista." 

Kun menet katsomaan muiden "omaa tarinaa" ne ei kestäkään enää yhtä kauan kuin seksiakti, vaan ”tarinaa” tulee ja tulee. Omista kasvoista tai erinäisistä paikoista reissun päältä.  Joskus jopa 132 eri ”tarinaa” putkeen.
Joissakin sitten siinä puhutaan naamalla ja kerrotaan jotain tarinaa tarinan sisällä. Tarina-inception.
Se ei lopu 5 minuuttiin vaikka näppäilet jokaisen tarinan ohi, katsomatta niitä loppuun. Onko tämä tälläisen herkän ihmisen provosointia.

Missä on kohtuus? Kysynpähän vaan. Enhän minäkään aina kun menen vessaan yritä saada suolesta väkisin kaivettua kaikkea tavaraa ulos, jonka ei ole tarkoitus tulla. En ainakaan aina, en myönnä.
Sitä en lopulta ymmärrä, että miksi nämä omat tarinat piti tulla myös facebookiin ja instagramiin? Nyt ne samat jutut saa katsoa kaikista kolmesta, kun väkisinkin haluan katsoa ne. Liikaa informaatiota tulee aivoille, käy pian niin kuin Arnoldin - Total recall leffan lopussa niille, jotka lentävät Marsin pinnalle, eli huvittavasti. 

Viikolla ihmiset ovat hillittyjä, kuten monestikin sosiaalisesti. Ainakin suomalaiset. Sama pätee näissä näissä tarinoissa, mutta auta armias kun viikonloppu tulee, ihmiset menevät sekaisin. Porukka säntää ympäriinsä, elää puhelin kädessä ja laittaa tarinaa julkiseksi, "pakko takoa silloin kun rauta on kuumaa." Mietin joidenkin kohdalla, että miten ne elää? Onko se puhelin jatkuvasti kädessä? Kohta joku nukkuessaankin laittaa tarinaa omasta uneksimisestaan tai horinoista unissaan. Ehkä sellainen ihminen voisi saada jo jonkun palkinnon onnistumisesta.

Nämä kahleet ovat tosin tuoneet helpotusta Facebookin seinäpäivityksiin, siellä ei enää tule niin paljon sitä jatkuvaa päivitystä olemattomasta kaikkien nähtäville. Tässä on kai hyviäkin puolia, ainakin yksi.

Ei vaan, kumoan kaiken kirjoittamani, onhan se mukavaa saada aika kulumaan näin junassa istuessa. Varsinkin kun kentät on huonot ja tarinoiden välissä on minuutin lataus. Saapahan ajan kulumaan ja aika menee kuin raiteilla. Muistakaa nauttia myös kesästä ja siitä lomasta, jos teillä sellaista on. Ladataan akkuja ja pidetään akut ladattuina, että jaksetaan. Hyvää kesää.

Esitys ja taputtamisen pelottava ääni

Maailma on täynnä esityksiä joita me ihmiset käymme katsomassa ja tyydyttämässä tätä kulttuurin ja taiteellisuuden nälkäämme. Esityksiä, joissa esiintyjä on ottanut pelottavan harppauksen pois mukavuusalueeltaan ja menee ihmisten eteen tekemään jotain ”omaa juttuaan.” 

Esimerkkinä kirjoitankin nyt enemmän katsojan sekä esiintyjän näkökulmasta sirkuksen, tanssin, puhumisen, teatterin ym maailmasta, josta minulle on kertynyt nykyään paljonkin omakohtaista kokemusta katsojana ja esiintyjänä.

Katsomossa ihmiset valuvat hitaasti yksin tai ryhmässä istumaan, johonkin mukavaan paikkaan toivoen, että vieruspaikka olisi tyhjän esityksen ajan. Eihän kukaan halua istua oudon ihmisen vieressä. Muutamat heittelee muka hauskoja juttuja keventääkseen tunnelmaa kavereilleen ja samalla huudellaan kuuden penkkirivin läpi ”moikkailuja” tutuille, tunnelma on painostava. Vaatteet kahisevat häiritsevästi ja karkkipussit rapisee, muutamat ottavat kuvia tyhjästä lavasta, ladatakseen kuvan sosiaaliseen mediaan ajatellen ”Hei kaikki Facebook/Instagram kaverimoukat, minäpä katsonkin kulttuuria.” Perheenjäsenet ovat tulleet ihastelemaan, kuinka oma lapsi on löytänyt oman hienon alansa, vaikka osa näistä saattaa salaa hävetä ja miettiä ”menis oikeisiin töihin.” 

Osa ihmisistä tulee esitykseen avoimin mielin ilman ennakko-odotuksia ja toiset taas ovat lukeneet arvosteluja kyseisestä esityksestä ja pohjustavat omat mielipiteensä siihen, koska ”en halua luoda omaa mielipidettä” -ajatus painaa takaraivossa niinkuin ajan paino naapurin mummon selässä. 

Joku saman alan edustaja kuin esiintyjä itse, istuu kädet puuskassa ja on päättänyt että olen tullut katsomaan ”paskaa esitystä” olettaen itsensä olevan alansa mestari. Lähtiessään todistellen itselleen, että ”olipas se huono” vaikka näki loistavan esityksen, kateellisuus tulee täälläkin oleellisesti ilmi. 

Sitten kaiken tämän sekasorron keskelle iskee maassa lepäävän haudan kaltainen pimeys ja hiljaisuus, valot syttyy ja esitys alkaa.

Takahuoneessa esiintyjä seisoo hermostuksissaan ja käy viiden minuutin aikana hätäpaskalla neljä kertaa, kädet vapisee, hiki valuu ja pelottaa enemmän kuin vauvaa, joka rynnii kohdusta ulos maailmaan. Sitten mennään, joko epäonnistumaan tai onnistumaan mutta ei sillä väliä. 

Yleisöä tarkkaillaan esityksen aikana ja nähdään tuttuja, jotka hymyilee tai häpeilee, julmia tai iloisia ilmeitä oudoilta katsojilta, kädet puuskassa istuvan ”tuomitsijan.” 

Joku etsii mukavaa asentoa tuolissa esityksen ajan,joku räplää puhelinta ja joku pesee hampaita, yksi itkee, toinen nauraa, muutamat kuiskivat toisilleen, osa tuijottaa syvälle silmiin aivan kuin näkisivät esiintyjän sieluun asti.

Esiintyjä on antanut omalle esitykselle suuren määrän aikaa ja vaivaa sen valmistamiseen. Siinä uskaltaudutaan mennä lavalle kaikkien eteen keskipisteeksi ja esiintyä. ”Leap of faith.” Lavalla annetaan kaikkensa, unohdetaan jännitys ja pelko ja tehdään asiaa mistä nauttii tai ei. Halutaan yleisön pitävän esityksestä ja halutaan antaa heille elämys, näin esiintyjä antaa palan itsestään ja suuren energian yleisölle.

Esityksessä katsoja voi tuntea montaa eri tunnetta, ei mitään tai iloa, surua, hämmennystä, valaistumista, mahatautia, onnea, inhoa ym. Kaikki merkitsee mitä esityksessä tuntee, jokainen käsittelee esityksen yksilönä ja luo sille oman vahvan mielipiteen. 

Jos sattuu niin että esityksessä tarvitaan yleisöstä avustaja lavalle, kukaan ei halua mennä sinne. Ihminen käpertyy katsomossa pienemmäksi ja ajattelee ”älä huomaa minua.” Ja salaa halutaan lavalle. Se joka valitaan lavalle on ns. ”paskanjäykkänä” lavalla ja tottelee ohjeita mitä annetaan häpeissään. Jos valittuna on vahingossa jonkin alan esiintyjä, sellainen henkilö tekee joskus omasta mielestään hienon ja hauskan teon yrittämällä varastaa/varastamalla shown. Melkein voi kuulla käsien läiskyvän, ei taputuksista vaan ”naamapalmuista.”

Esityksen loputtua tulee hiljaisuus, joskus se tuntuu pitkältä kuin Ulvilan surman käsittely. Sitten joku rohkea yksilö, se sankari uskaltaa aloittaa taputtamisen ja muut yhtyvät. Yleensä yleisö taputtaa ja antaa kiitoksen esitykselle, koska onhan esiintyjä kiitoksen ansainnut uskaltautuessaan tulla muiden eteen esiintymään ja tämä saattaa olla suurta huumetta itse esiintyjälle. 

Joskus on ihmisiä jotka eivät arvosta mitään eivätkä anna kiitosta esityksestä (kateellisuus tai joku muu itsekekseisyys), ”sehän oli huono esitys” ja samalla kotona Liisa-Petteri tekee hirvittävän piirroksen tälle henkilölle ja sitä kehutaan tosissaan ja kannustetaan jatkamaan. Samallalailla lapsi sekä esiintyjä ovat tehneet omassa maailmassaan ison työn, josta halutaan kiitosta ja jolle pitää antaa kiitosta uskalluksesta luoda omaa ihmisille. 

Esityksen jälkeen vaihdetaan mielipiteitä kavereiden kanssa ja keskustellaan nopeasti mitä hyviä juttuja tässä oli ja mitä ei, toiset ei keskustele vaan punnitsee itsekseen ja vähin äänin liukenevat paikalta kotiin miettien samalla näkemäänsä. 

Jotkut katselijat huomaavat että kaverit tykkäsi esityksestä ja itse ei, niin hädissään vaihdetaan mielipide ja vapisevalla äänellä sanotaan toisille että ”joo hyvä oli.” Toiset tietävät heti tykkäsivätkö vai ei ja pidetään kiinni siitä. 

Osa antaa suoraa palautetta mikä esiintyjälle on hyväksi yleensä tai sitten esiintyjä ajattelee ”tee itse parempi” samalla nyökkäillen silmät harmaantuen pettymyksestä.

Joku rymistelee esityksen jälkeen pois katsomossa kädet puuskassa, hän oli se kaikkitietävä joka itse on jumala ja muut alan edustajat maanmatosia. 

Muutamat robotit lähtevät pois pitäen vahvasti saman mielipiteen mitä esimerkiksi lehti oli kirjoittanut esityksestä, koska ovat nähneet samat hyvät ja huonot puolet kuin kirjoittaja, joka antoi oman mielipiteensä ja tätä uskotaan kuin suurempaa voimaa. 

Esiintyjää/Esiintyjiä käydään kiittelemässä ja kehumassa kuolemattomalla ja tyhjiötäkin tyhjemmällä lauseella, ”ihan hyvä oli.”

Halaillaan ja nauretaan ja kehutaan ja vaihdetaan nopeasti mielipiteitä. 

Osa ulkopuolisista katsojista haluaisi käydä sanomassa jotain, mutta tuttujen kanssa jutteleva esiintyjä on kiinni keskustelussa ja niin sitä seistään hyypiömäisesti ja pelottavasti kyyläten esiintyjää selän takaa kuin sarjamurhaaja ja sitten lähdetään pois, koska ei jakseta kauaa odottaa.

Osa tutuista ei välttämättä käy kehumassa tai tervehtimässä, koska tarvitsee aikaa miettiä omia mielipiteitään ja ehkä kertoen ne jälkeenpäin. Tästä esiintyjä saattaa loukkaantua ja miettiä että ”ei se tykännyt tästä varmaan yhtään.” Näin oma erheellinen mielipide on luotu.

Esityksen jälkeen jaetaan iloisia kuvia esiintyjän kanssa ja jaetaan näitä ympäri internetiä. Joku kirjoittaa oman arvostelunsa johonkin blogiin tai Facebookiin ja tästä jotkut mieltävät omat mielipiteensä esitykseen mennessään, koska kaveri sano että oli hyvä. Oravanpyörä narahtaa.

Kulttuuri on ihanaa, esityksiä on mahtava käydä katsomassa ja niistä saa paljon ajatuksia, inspiraatiota ja kaikkea siltä väliltä. Muistetaan mennä esitykseen valmiin mielipiteen kanssa, fraasin ”katsomatta paska” saattelemana. Tai voidaan mennä jopa avoimin mielin sinne, näkemään uutta. Iloisesti, niinkuin auringon kutittaessa ajatuksia. Toki saa myös olla kädet puuskassa tai taskussa tai missä vaan, mutta välillä jos uskaltaa ja haluttaa niin voi jopa taputtaakin, vaikka siitä tuleekin iso ääni. 

Oman onnen uskonto

Facebook tuo omien ajatusten ja urotekojen kaatopaikka. Miten mukava onkaan selailla naamakirjaa ja lukea, kun joku on tehnyt jotain hyvää toiselle ihmiselle/ihmisjoukolle tai asioille, samalla rivien välistä ilmoittaen että ”olenpa helvetin hyvä ihminen.” Eikä muista kuin pienenä kaikuna sisimmässään, että on vain hyväksyntää hakeva pieni ihminen eksyneenä maailman tuulissa. Näitä ilmiöitä on paljon Facebookissa ja onhan se maininnan arvoista, kun on löytänyt linnunpojan kahdessa osassa, eli pää irronneena ruumiistaan ja tämä hyväntekijä liimasi sen ehjäksi ja kertoo siitä kavereilleen ilmoittaen ”päivän hyvä työ tuli tehtyä.”

Ihmiset käyttäytyvät kummallisesti, kun ovat esimerkiksi muuttaneet jotain elämässään (esimerkiksi lopettaneet tupakoinnin) tai löytäneet uuden kivan ruokavalion tai vaikkapa erilaisen dieetin ja uuden kunto-ohjelman.
Yksi kertoo, kun on löytänyt uuden hyvän kunto-ohjelman, jossa on yhdistetty cardiota, HIITiä, juoksua, potkunyrkkeilyä, uintia, benji-hyppyä, perunanpoimintaa, perhostenkeräilyä ja nukkumista. Siitä saa voimaa ja kestävyys paranee ja etenki paino tippuu. Tätä toitottaen suu vaahdossa kaikille tutuille ja pyytäen heitä mukaan kokeilemaan. Oma uskonto sekin.

Ruoka on nykyajan uusi uskonto. Ymmärrän kyllä, jos joku on vegaani, kasvissyöjä, lihansyöjä, madonsyöjä tai mikä vaan omista hyvistä syistään, mutta kertominen siitä kuinka se on ainoa OIKEA ruokavalio, se hämmästyttää.
Joku tuntee olonsa paljon paremmaksi jätettyään kaiken lihan syömisen ja on onnellisempi elämässään ja voittaa lotossa tämä takia. Siitä täytyy kertoa kaikille ja patistaa heitäkin tekemään samoin, koska näin on hyvä.
Toinen on ruvennut karppaamaan ja lähetyssaarnaaminen muille alkakoon. Henki haisee, kuin vuonna 1746 kuolleen ruumiin aivastukselta, mutta on hyvä olla.
Jollakin on silmä pudonnut päästä tai hiukset kasvoivat liika nopeaa, mutta elämän suunta muuttui, kun jätti gluteenin kokonaan pois, kehottaen kavereitaan tekemään samoin.
Joku valittaa että maha on ollut kipeä pitkän aikaa. Luultavasti mahahaava, mutta ruokauskontokaveri sanoo jättämään esim. banaanin kokonaan pois, koska niistä saa liikaa ”juttuja” kehoon ja maha sotii niitä vastaan. Lääkäriin ei kannata mennä.
Suomalainen mies isolla M -kirjaimella väittää kasvissyöjälle vastaan,  että ”ilman lihaa ei MIES elä.” Ja vetää kaksin käsin lihaa, hokien "mies" sanaa joka väliin, uskottelemalla itselleen miehisyyttään.
Auta armias kun kaksi eri mielipidettä omaavaa alkavat väittelemään. Universumi jakautuu kahtia ja tätä sotaa voisi jatkaa loputtomiin, eikä kumpikaan ei kuuntele tarkkaan toisen perustelua. Sanaa "kaikkea kohtuudella" ei tunneta siinä maailmassa.
Liekkö tulevaisuudessa ei sodita enää uskonnon takia vaan ruoka-uskonnon takia, uhrataan ihmisiä tomaattijumalille.
Asioita joista jakaa oma oikea mielipide löytyy meille kaikille loputon määrä. Uskonnoton uskomaton ikuisuustaistelu.

Ruoka tuntuu olevan uskonto meille nykyään ja samalla kaikki se mitä pistetään suuhun aiheuttaa syöpää. Se on paha, näin olen kuullut. Kaikesta löydetään nykyään syövän aiheuttajaa ja siitä ilmoitetaan Facebookissa jollain linkillä, jossa joku Heleppo-Heikki on tehnyt tutkimuksen.
Kohta joku elää pelkällä ohrajauholla, jota kasvattaa kotonaan, jonka hän edelleen jauhaa jauhoksi. Lopulta kuitenkin saa syövän ja kiroaa: "perkele kun kerkesin syödä niitä karjalanpiirakoita ennen uutta elämääni."
Eihän ainakaan geeneissä mikään syöpä kulje. Maailmassa on virhe edelleenkin, mutta onneksi me emme ole kuolemattomia.

Se on mukavaa jakaa kun ollaan onnellisia, mistä vaan. Silloin kun löydetään se oma juttu joka on oikea. ”Jos onni on älköön sitä kätkekö.”
Muistetaan jakaa asia ja väitellä asiasta, sekä kertoa se etenkin Facebookissa, koska olemme löytäneet jotain hyvää. Kuulin että kun puisen keittiönpöydän kattaa vehnäjauhoilla ja asettelee vattuja siihen pinnalle ja puraisee siitä niin että pöytää tulee kaiken tämän mukana suuhun, niin nivelkivut paranee. Siinä minulle purtavaa tulevaisuuteen, eikä maistu puulta.
Eikä minulla ole edes nivelet kipeänä.

Toisen tuhka on toisen timantti

Kirpputorit ja kierrätyskeskukset, siinä on yksi tapa saada meidät hölmöt ostamaan käytettyä tavaraa "halvalla".

Ihmiset saavat mahdollisuuden myydä pois pienellä hyödyllä tavarat, joita ei enää käytetä. Käsittääkseni idea on myydä käytetty tuote mahdollisimman halvalla eteenpäin, näin ei tosin aina ole. Liisiannikki on sinne vienyt 60 luvulla papalta saadun hameen myyntiin ja ajattelee arvon olevan vielä ainakin 30€ arvoinen, kun ei ole käyttäny tätä tuotetta kuin "ihan vähän vaan".

Kirpputorin helmiä.

Ihmisiä kirpputoriasiakkaina on kaikenikäistä ja näköistä, suurinosa naisia. Käytännössä asiakkaina pitäisi olla vain naisia, koska jokainen suomalainen mies sanoo, "minä en kirpputorille lähde käytettyjä ryysyjä ostamaan" lopulta siellä kuitenkin ollaan nöyränä kehumassa vaimon/tyttöystävän vaateriepua, kuinka se häntä pukeekaan ja samalla mietitään tästä kehumisesta ehkä illalla saatavaa rakkaudenosoitusta.

Kirpputorireissun jälkeen ostoksille haetaan hyväksyntää läheisiltä, kehumalla sitä mitä löysikään sieltä ja samalla odotetaan läheisen kehuvan tätä hienoa löytöä.

Näihin jätelaitoksiin lähdetään kuluttamaan aikaa ja hämmästelemään kaikkea mitä ihminen onkaan itellensä haalinut, monesti koko perheen voimin. 

Kirpputorit sijaitsee aina hiukan syrjässä kaikesta keskustan hälinästä, yleensä jossain vanhassa, mahdollisimman halvan vuokran omaavassa rakennuksessa. Ilmanlaatu kirppiksen sisätiloissa muistuttaa saattohoito-osastoa. Tuhansia ihmisiä käy päivän aikana hikoilemassa ja päästämässä pakokaasujansa kirpputorin käytävillä, samalla nypläten vaatteita, sekä tavaroita. Hajujen cocktail on valmis.

Ihmiset ovat pirun ahneita. Käytetty vintiltä löytynyt koinsyömä ja hiukan homeenkukalta tuoksahtava hieno beige villaneule myydään hintaan 7€. Joku oman arvonsa tunteva herra sen sieltä ostaa kotiin ja kehuu hienoa löytöään tuttavilleen, pitäen ylpeänä neuletta loppuelämänsä. Itsepetos on tapahtunut.

Pöydän vuokraajat ovat yhdessätuumin miettineet kotona hintoja, pähkäilleet ja todistelleet toisilleen, sekä antaneet hyväksyvän nyökkäyksensä, että kyllä tämä paita on vähintään kympin arvoinen ja tämä rikkinäinen kello ainakin parin kympin arvoinen. Jälkeenpäin ihmetellään huonoa myyntiä. 

Piraattielokuviakin löytyy. Joku rahaton sankari taiteillut muka siististi valkeaan dvd kanteen elokuvan nimen permanenttitussilla ja myy tätä täyttä valhetta 4-5€ hintaan.

Bengalin tiikeri DVD, on tavarahelvettien Nemesis. Se sama Bengalin tiikeri, joka on moneen kotiin tullut ilmaisena esitekappaleena on löytänyt tiensä kirpputorihyllyille pahimmillaan 4€ hintaan. Ahneudella ei ole rajoja.

"Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa" Tämä käsky pitää paikkansa aina. Joten

ei muutakuin kaikki kirppumarketteihin etsimään vaatteita ja bengalin tiikeriä, sekä myymään kaikki turha pois ylihinnalla. Se on vain elämää.

Puhutaan paskaa... sinusta.

Mikä onkaan työpaikoilla, kotona, kouluissa,kerhoissa ja missä tahansa tutumpaa puuhaa meille, kuin toisesta ihmisestä negatiivisessä mielessä eli selän takana puhuminen?

Olemme mestareita löytämään ihmisestä kaikki heikommat puolet, vaikka kyseessä olisi paras ystävämme.

Klassinen tilanne lienee syöpynyt kaikkien meidän mieleen, kuin mustavalkofilmille: naisvaltainen työpaikka, jossa pienessä "akkalaumassa" puhutaan, kuinka työpari, pomo, harjoittelija tai vaikka aloitteleva työntekijä ei sitten osaa hoitaa työtehtäväänsä, oli se mikä tahansa. Silti hänen kanssa tehdään töitä jopa kymmeniä vuosia. Mutta kuinka ollakaan, sama pätee myös miesvaltaisissa paikoissa. Esimerkiksi rakennustyömaalla ollessani huomasin ukkojen olevan pahempia kuin naiset näissä jutuissa. Suomalainen mies = juoruilijoiden mestari?

Yleisimmillään "paskanjauhanta" tapahtuu kaveriporukassa, varsinkin silloin, kun se yksi kavereista ei ole paikalla. Hänestä löytyy vikaa esim. hänen tyttö/poikakaverista, heidän suhteesta tai ihan mitä tahansa mikä järkyttää vallitsevaa järjestystä tässä ystäväporukassa.

Paska sattuu.

Joskus sattuukin käymään niin, että tässä mahtavassa "ringissä" sattuu jokin universaali virhe ja yksi ystävistä kuulee, että hänestä on puhuttu pahaa "selän takana".

Toivottakaa maanpäällinen helvetti tervetulleeksi: "kuinka sinä saatoit minusta sanoa noin, itse en IKINÄ sano mitään sinusta" 

Toki ei aina synny suurta sotaa ystävien välille, joskus ihmiset antavat olla asian, mutta herkimmät ja pahimmat yleensä ovat niitä jotka eivät kestä, kun heistä on puhuttu pahaa.

Jotkin ihmiset vain tarvitsevat tätä, se toimii aivan kuin elinvoimana heille, ehkä jopa kasvattaa omaa itsetuntoa siinä sivussa. 

Hauskin tilanne lienee se kun ihminen josta juuri puhutaan, tuleekin paikalle ja liittyy porukkaan. Siinä tilanteessa jokainen halvaantuu paikalleen. Kukaan ei saa sanottua sanaakaan ja kaikki katsovat toisiaan kauhuissaan, kuin kuolemantuomiota odottaen. Sitten joku sanoo jonkin hätäpäissään keksityn aiheen, jota normaali ihminen ei keskusteluissa edes keksi. Tai kohde kysyy mistä täällä juteltiin ja vastaukset yleensä ovat olleet tyyliin "Ritva-rouvan peräpukamajumpasta" Yleensä vallitseva ilma tällaisessa tilanteessa on paksua, aivan kuin sitä voisi veitsellä leikata.

Tämä kaikki on vain normaalia elämää ihmisenä, jokainen osaa sen jalon taidon. Taitava puhuja täytyy olla jos tuntemattomasta keksii kiinnostavaa "seläntakana" puhumista kavereilleen. 

 Ehkäpä kouluihin tarvittaisiin uusi oppiaine: "Opi puhumaan paskaa taitavasti" ainakin yhden kurssin verran. Näin oppisimme puhumaan selän takana kohteen koskaan tietämättä ja olisimme kaikki onnellisempia?

Antibakteerivallankumous

Me suomalaiset olemme alkoholin suurkuluttajia, emme pelkästään enää juo alkoholia vaan kaadamme melkein puhdasta alkoholia päivittäin käsiimme ja hieromme sen niihin. Joidenkin mielestä saatamme olla alkoholin väärinkäyttäjiä.

Käsidesi on vallannut melkein kaikki julkiset paikat, siitä on tullut suositumpi, kuin normaalista palasaippuasta. Käsidesiähän tulee nykyään jo ties kuinka monelta eri valmistajalta, jopa oriflamelta, mutta reilunkaupan käsidesiin en vielä ole törmännyt.

Sisäelinten desinfiointia nykyaikana

Joitain vuosia sitten desinfiointiainetta eniten käyttivät lääkärit, ennenkuin alkoivat tutkia potilasta, sekä oudot miehet, jotka kävivät varastamassa sairaaloista ja terveyskeskuksista ja muista julkisista paikoista desinfiointiaineet, luultavasti puhdistaakseen sisäelimensä. Nykyään antibakteerilitkua löytyy melkein jokaiselta ihmiseltä taskustaan tai laukustaan.

Uskon että desinfiointiaine on hyväksi ennen syöntiä ja muita suun "ronklaamisoperaatioita", mutta vasta kun kädet on pesty. Ravintolaan tullessa moni perhe pitää pientä käsidesin matkapakkausversiota mukanaan ja perheen vanhempi huolehtii lastensa ja omien käsien desinfioinnin ennen syöntiä. Minä kun luulin, että kädet pitää pestä ennen syöntiä? Tai jos haluaa "tuplavarmistuksen" niin pestä ja sitten desinfioida. Nykyään onkin trendikästä laittaa desinfiointiaine likaisiin käsiin ilman pesua, missä ja milloin vain. 

Voisikohan käsidesillä estää sukupuolitaudin saamisen desinfioimalla paikat hyvin? Vaikka se onkin "käsidesi"?

Ihmiset ovat vuosivuodelta tulleet enemmän neuroottisemmiksi. Pelkäämme sairauksia ja tauteja ja siksi käsidesistä on tullut suosittua, kuin karamellistä. Sehän tappaa kaiken bakteeriperäisen käsiltämme! 

Sika-influenssa aiheutti pahimpaa sekasortoa ja pelkoa meissä aikoihin. Ihmiset taistelivat siitä kuka on etuoikeutettu H1n1 vastaiseen rokotteeseen ja jonottivat tuntikaupalla kuullakseen, että oman etuoikeuden rokotuspäivä onkin vasta kolmen päivän päästä. Itkuhan siitä tulee, sitä voi nimittäin sairastua ennen sitä. 

Pelosta puhuttaessa voi miettiä, kun Japanin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen meille puhutiin ydinlaskeumista, joten fiksuimmat meistä kävi ostamassa joditabletteja sen verran, että ne loppuivat joistain apteekeista kokonaan. "Jos tuulet ovat suotuisat, niin laskeuma voi tulla meille asti"

Joka vuosi tulee jokin uusi sairaus, joka leviää meissä ihimisolennoissa Ja jokin tietty julkinen taho saattaa sitä vähän paisutella ja näin saadaan pelko ihmisten keskuuteen. Mutta onhan meillä aina käsidesi? Suosittelisin jokaista meistä ostamaan vähintään sen matkalle hyvin kompaktin pikkuputelin. Sillä vältämme näin bakteerivallankumouksen aikaan kaikki sairaudet. Aina kun uusi pelottava pandemiasairaus iskee niin voimmehan pahimmassa tapauksessa juoda sen käsidesin, olisimme kuolemattomia ja sairastumattomia, ainakin yhden illan ajan.