Facebook on sana, joka kertoo kaikille paljon, ainakin näin voisin uskoa enempää tutkimustyötä tekemättä. Facebook eli naamakirja, naamis, face, niinkuin sanotaan että "rakkaalla lapsella on monta nimeä." Minä henkilökohtaisesti olen kokoajan kirjautuneena tähän elämän, sekä kehityksen keskukseen. Kun olen kotona niin facebook on kokoajan auki, koska en näe syytä siihen että kirjaudun ulos vessaan mennessäni, sentään en kerro sitä kaikille facebook kavereilleni.
Päivityksiä on niin paljon, kuin on käyttäjiä facebookissa, omani ovat todella turhanpäiväisiä ja tylsiä, mutta persoonallisia päivityksiä löytyy, jotka on kiinnostavia tai hauskoja ja niitä on mukava lukea.
Muistan muutamia ihmisiä, joiden kanssa olen jutellut siitä, kun jotkut kertovat päivän tapahtumat aina naamakirjassa, "kävin kaupassa ja ostin kissalle elämän..." Niinpä niin siinä on käynyt, että osa näistäkin kiroajista ovat alkaneet jollain tasolla tekemään samaa ja päivittävät tekemisiään.
Edellämainittuja päivittäjiä on todella paljon, kertovat kuinka oman kummitädin miehen vaimon kummilapsi osti uudet kengät jne. Ja tästä päivityksestä tykkää aina sama vakio "parhaat kaverit" joukko.
Huomiota voi hakea onnistuen tai epäonnistuen päivityksillä. Jotkut kysyvät, että "mitähän sitä tänään tekisi" tai "lähtisikö baariin tai leffaan,oisko seuraa" jne. jne. Pahemmaksi se menee, kun siihen ei saa minkäänlaista vastakaikua, käyttäjä päivittää samantyyppisen huomionhakupäivityksen useampaan kertaan, elämä on raakaa. Soittamalla tutuille saisi varmasti nopeamman vastauksen.
![]() |
Kaikille facebook tuo erilaisia tunteita pintaan |
Muutama muu perinteinen facebook käyttäjä tyyppi nousee myös ensimmäisenä mieleen, työ ja lapset ja negatiivisuus. Viimeisin päivitystyyppi on raskauttavin lukea, se kuinka kokoajan vituttaa tai kaikki menee päin persettä elämässä. Kun sellainen asia saa pääroolin päivityksiin niin millaisen kuvan se antaa ihmisestä, jota et tunne vielä kunnolla "oikeassa elämässä"?
Päivitykset työstä saavat ignore kohtelun monesti.
Työn kautta eläviä on paljon, joka päivä kerrotaan millainen työpäivä oli tai kuin pitkä päivä oli ja mitä tapahtui, eikä koskaan tapahdu mitään niin mullistavaa, joka oikeasti ansaitsisi päivityksen paikan profiiliin.
Lapsi päivitykset on OK tietyissä rajoissa, mutta jotkut ikävä kyllä elää lapsien kautta facebookissa, eli päivä aikana saattaa tulla noin 5-10 päivitystä lapsistaan, josta taas tykkää se vakio kaverijoukko ja kommentoi tyyliin "ihana" jne. Lapset on lapsia ja joka päivä ne tekee jotain hauskaa, pahaa tai ihanaa.
Joskus tulee ihmisiltä myös sellaisia novellin mittaan pääseviä päivityksiä, joita ei todellakaan meinaa jaksaa lukea nukahtamatta tai pitämättä ruokataukoa välissä.
Jos mietit edellisiä päivitystyyppejä sosiaalisessa tilanteessa,varmasti kaikkein parhaat keskustelut syntyvätkin siitä kun juttelee omasta työstään toiselle tai omasta lapsestaan, toistaen keskustelun joka päivä.
Ja samat ihmiset kävisivät näyttämässä peukkua keskustelulle tai osallistuisivat siihen. Hymyissä suinko kyllästymättä?
Tässä oli tavallisimmat tyypit naamaripulikirjassa, ei ne niinkään ärsytä varmasti ketään, mutta luultavasti moni ei edes jaksa lukea näitä päivityksiä.
Yksi yli kaiken, jota en ymmärrä. Säätila päivitys, vallitseva sää kesällä tai talvella, joka on väistämätöntä. Talvella on pakkasta ja kesällä on kuuma, ei sitä tartte kertoa profiilissa, koska jokaisella on luultavasti oma lämpötilamittari ja tietää millainen sää on ulkona. Tylsimmät ja mielikuvituksettomimmat ihmiset juttelevat normaalisti kanssaihmisen kanssa säästä, kun ei muuta keksi.
Joten kun olette siellä koneella niin voi käyttää hetken aikaa siihen, että miettii haluanko kertoa säätilasta tai tylsästä työpäivästäni kaikille.
Oikeastaan minusta olisi hienoa jos kaikki alkaisi kirjoittamaan työstä tai säästä facebookissa, saataisiin kaikki eri tyylillä tietoon sää tai työpäivä. Tästä tehdään elämän facebook päivitykset!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti