Puhutaan paskaa... sinusta.

Mikä onkaan työpaikoilla, kotona, kouluissa,kerhoissa ja missä tahansa tutumpaa puuhaa meille, kuin toisesta ihmisestä negatiivisessä mielessä eli selän takana puhuminen?

Olemme mestareita löytämään ihmisestä kaikki heikommat puolet, vaikka kyseessä olisi paras ystävämme.

Klassinen tilanne lienee syöpynyt kaikkien meidän mieleen, kuin mustavalkofilmille: naisvaltainen työpaikka, jossa pienessä "akkalaumassa" puhutaan, kuinka työpari, pomo, harjoittelija tai vaikka aloitteleva työntekijä ei sitten osaa hoitaa työtehtäväänsä, oli se mikä tahansa. Silti hänen kanssa tehdään töitä jopa kymmeniä vuosia. Mutta kuinka ollakaan, sama pätee myös miesvaltaisissa paikoissa. Esimerkiksi rakennustyömaalla ollessani huomasin ukkojen olevan pahempia kuin naiset näissä jutuissa. Suomalainen mies = juoruilijoiden mestari?

Yleisimmillään "paskanjauhanta" tapahtuu kaveriporukassa, varsinkin silloin, kun se yksi kavereista ei ole paikalla. Hänestä löytyy vikaa esim. hänen tyttö/poikakaverista, heidän suhteesta tai ihan mitä tahansa mikä järkyttää vallitsevaa järjestystä tässä ystäväporukassa.

Paska sattuu.

Joskus sattuukin käymään niin, että tässä mahtavassa "ringissä" sattuu jokin universaali virhe ja yksi ystävistä kuulee, että hänestä on puhuttu pahaa "selän takana".

Toivottakaa maanpäällinen helvetti tervetulleeksi: "kuinka sinä saatoit minusta sanoa noin, itse en IKINÄ sano mitään sinusta" 

Toki ei aina synny suurta sotaa ystävien välille, joskus ihmiset antavat olla asian, mutta herkimmät ja pahimmat yleensä ovat niitä jotka eivät kestä, kun heistä on puhuttu pahaa.

Jotkin ihmiset vain tarvitsevat tätä, se toimii aivan kuin elinvoimana heille, ehkä jopa kasvattaa omaa itsetuntoa siinä sivussa. 

Hauskin tilanne lienee se kun ihminen josta juuri puhutaan, tuleekin paikalle ja liittyy porukkaan. Siinä tilanteessa jokainen halvaantuu paikalleen. Kukaan ei saa sanottua sanaakaan ja kaikki katsovat toisiaan kauhuissaan, kuin kuolemantuomiota odottaen. Sitten joku sanoo jonkin hätäpäissään keksityn aiheen, jota normaali ihminen ei keskusteluissa edes keksi. Tai kohde kysyy mistä täällä juteltiin ja vastaukset yleensä ovat olleet tyyliin "Ritva-rouvan peräpukamajumpasta" Yleensä vallitseva ilma tällaisessa tilanteessa on paksua, aivan kuin sitä voisi veitsellä leikata.

Tämä kaikki on vain normaalia elämää ihmisenä, jokainen osaa sen jalon taidon. Taitava puhuja täytyy olla jos tuntemattomasta keksii kiinnostavaa "seläntakana" puhumista kavereilleen. 

 Ehkäpä kouluihin tarvittaisiin uusi oppiaine: "Opi puhumaan paskaa taitavasti" ainakin yhden kurssin verran. Näin oppisimme puhumaan selän takana kohteen koskaan tietämättä ja olisimme kaikki onnellisempia?

Antibakteerivallankumous

Me suomalaiset olemme alkoholin suurkuluttajia, emme pelkästään enää juo alkoholia vaan kaadamme melkein puhdasta alkoholia päivittäin käsiimme ja hieromme sen niihin. Joidenkin mielestä saatamme olla alkoholin väärinkäyttäjiä.

Käsidesi on vallannut melkein kaikki julkiset paikat, siitä on tullut suositumpi, kuin normaalista palasaippuasta. Käsidesiähän tulee nykyään jo ties kuinka monelta eri valmistajalta, jopa oriflamelta, mutta reilunkaupan käsidesiin en vielä ole törmännyt.

Sisäelinten desinfiointia nykyaikana

Joitain vuosia sitten desinfiointiainetta eniten käyttivät lääkärit, ennenkuin alkoivat tutkia potilasta, sekä oudot miehet, jotka kävivät varastamassa sairaaloista ja terveyskeskuksista ja muista julkisista paikoista desinfiointiaineet, luultavasti puhdistaakseen sisäelimensä. Nykyään antibakteerilitkua löytyy melkein jokaiselta ihmiseltä taskustaan tai laukustaan.

Uskon että desinfiointiaine on hyväksi ennen syöntiä ja muita suun "ronklaamisoperaatioita", mutta vasta kun kädet on pesty. Ravintolaan tullessa moni perhe pitää pientä käsidesin matkapakkausversiota mukanaan ja perheen vanhempi huolehtii lastensa ja omien käsien desinfioinnin ennen syöntiä. Minä kun luulin, että kädet pitää pestä ennen syöntiä? Tai jos haluaa "tuplavarmistuksen" niin pestä ja sitten desinfioida. Nykyään onkin trendikästä laittaa desinfiointiaine likaisiin käsiin ilman pesua, missä ja milloin vain. 

Voisikohan käsidesillä estää sukupuolitaudin saamisen desinfioimalla paikat hyvin? Vaikka se onkin "käsidesi"?

Ihmiset ovat vuosivuodelta tulleet enemmän neuroottisemmiksi. Pelkäämme sairauksia ja tauteja ja siksi käsidesistä on tullut suosittua, kuin karamellistä. Sehän tappaa kaiken bakteeriperäisen käsiltämme! 

Sika-influenssa aiheutti pahimpaa sekasortoa ja pelkoa meissä aikoihin. Ihmiset taistelivat siitä kuka on etuoikeutettu H1n1 vastaiseen rokotteeseen ja jonottivat tuntikaupalla kuullakseen, että oman etuoikeuden rokotuspäivä onkin vasta kolmen päivän päästä. Itkuhan siitä tulee, sitä voi nimittäin sairastua ennen sitä. 

Pelosta puhuttaessa voi miettiä, kun Japanin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen meille puhutiin ydinlaskeumista, joten fiksuimmat meistä kävi ostamassa joditabletteja sen verran, että ne loppuivat joistain apteekeista kokonaan. "Jos tuulet ovat suotuisat, niin laskeuma voi tulla meille asti"

Joka vuosi tulee jokin uusi sairaus, joka leviää meissä ihimisolennoissa Ja jokin tietty julkinen taho saattaa sitä vähän paisutella ja näin saadaan pelko ihmisten keskuuteen. Mutta onhan meillä aina käsidesi? Suosittelisin jokaista meistä ostamaan vähintään sen matkalle hyvin kompaktin pikkuputelin. Sillä vältämme näin bakteerivallankumouksen aikaan kaikki sairaudet. Aina kun uusi pelottava pandemiasairaus iskee niin voimmehan pahimmassa tapauksessa juoda sen käsidesin, olisimme kuolemattomia ja sairastumattomia, ainakin yhden illan ajan.

Lisää lisään

Ihminen on kyltymätön janoinen eläin, jolle ei tunnu riittävän mikään. Ihminen ei osaa myöskään arvostaa pieniä asioita - Näin karkeasti sanottuna.

"Liian" -sanan käyttö kuuluu ihmisen vakiosanoihin, joka suussa pyöriteltynäkin kuulostaa todella typerältä. Talvisin toivomme, että tulisipa se kesä jo, ja kesän tultua aurinkoisena hellepäivänä me sitten valitamme, että "nyt on aivan liian kuuma". Talven tultua iloitsemme lumesta, mutta hetken päästä lunta on liian paljon. Vapaapäiville töistä lähdetään iloiten, mutta tunnin päästä vapaata onkin liian vähän siihen, että ehtii tehdä kaikki suunnitellut asiat. Samoin on myös monessa ilmaisessa tapahtumassa ja tilaisuudessa, jonne menemme ensin iloiten ja sitten ovella käännymme pois, kun siellä oli liian paljon ihmisiä tai jonot on liian pitkät. Joskus on liikaa aikaa, kun taas seuraavana päivänä liikaa tekemistä. Sellaista "Kultaista keskitietä" ei ole. Se alkaa jo lapsena, kun saa äidiltään karkkia. Yhtäkkiä sitä karkkia onkin liian vähän ja sitä kinuaa sitten lisää ja lisää.

"Jos joku kaunis päivä kana munii 2 munaa,
niin revimmekö ne 2 munaa sen perseestä joka helvetin päivä?"

Me olemme kiittämättömiä, kun saamme jotain ilmaista, niin sen arvo katoaa sen siliän tien. Kaikki ilmainen on meille yhtä tärkeää, kuin suurennuslasi sokealle ihmiselle.

Eräänä päivänä Lidl -kauppaketju jakoi torilla karkkia ym. tuotteita ilmaiseksi. Kotimatkalla sitten katselin, kun monen kilometrin matkalle oli levitetty maahan näitä ilmaisia karkkipusseja, luultavasti ollut hirveän paskoja karkkeja? Joissain tilaisuuksissa jaetaan ilmaisia arpoja, joista voi voittaa esim. kahvipaketin. Kuin moni näistäkin arvoista pudotetaan maahan tai roskiin? "paska arpa, paska voitto"

Näille pienille onnen "pläjäyksille" olemme sokeita, emmekä osaa niitä arvostaa.

Jos voitamme lotossa pienen summan, kiroamme pelin alimpaan helvettiin, koska se tuntuu pahemmalta kuin ei voittaisi mitään, Oishan sitä voinut isommankin summan voittaa. 

Pelikoneesta voitettua, sitä ajattelee voittavansa vielä vähän lisää. 

Kun onni meitä potkaisee, toivomme jo jotain paljon parempaa -lause pitää hyvin paikkansa meissä ihmisissä.

Jos nyt joku päivä esimerkiksi kadulla joku tulee ja tarjoaa teille 10€ seteliä, ottakaa se ja alkakaa heti vaatimaan nyrkit pystyssä toista kympin seteliä. Pakkohan sillä on olla toinenkin seteli, kun ensimmäisenkin antoi!

Muutosta matkatessa

Makujen maailmaan kotimaan sisällä.

Sisämaan matkustamista kaupungista toiseen harrastaa varmasti jokainen meistä jossain vaiheessa elämää.

Pitäähän sitä tutustua armaaseen kotimaahan ja erilaisiin maakuntakohtaisiin tapoihin jne.

Kukapa meistä ei haluaisi käydä maistamassa kalakukkoa Kuopiossa, rössypottuja Oulussa tai klimppisoppaa pohjanmaalla.

Suomalaisen matkatessa eri kaupunkiin, hänen perusluonne muuttuu täysin. Ulkopaikkakuntalaisesta tulee sosiaalinen.

Hän saattaa jutella tuntemattomille ihmisille ravintolassa, torilla ja / tai kaupassa, toistaen useampaan kertaan oman paikkakuntansa muka ohimennen.

"Juu tuolta Tervolasta minä tänne tulin käymään"

Yleisin vastaus tähän on kiinnostavan kuuloinen  "aijaa", johon perään yritetään keksiä jotain kysyttävää.

Matkaaja suorastaan nauttii tästä "aijaa" sanasta ja alkaa kertomaan vierailunsa syytä, muistamatta kehua omaa kotikaupunkiaan. Tästä tuokiosta voi kehkeytyä mukava tai epämukava keskustelu, sillä ainahan voisi puhua myös vallitsevasta säätilasta.

Alkoholi tuo perkeleen kusivesi. Se aiheuttaa entistä pahempia reaktioita ihmisessä.

Esimerkiksi voin kertoa, kuinka sm-jääkiekko pelien aikaan Oululaisessa baarissa kaksi "olemme henkisesti vahvoja" miestä huuteli vieraan jääkiekkojoukkeen nimeä kovaan ääneen ja moneen kertaan illan aikana. Kukaan ei vaan noteerannut niitä voittajia sen kummemmin.

Yksi kummallisimmista asioista on, kun vieraileva henkilö on vierailtavan kaupungin kaverin ja hänen kaveriporukkansa luona istumassa iltaa. Jossain vaiheessa joku heistä kysäisee "mistä päin sinä olitkaan?" Siihen tietenkin vastaten kotikaupunkinsa, jota seuraa järkevin ja keskustelua herättävä kysymys, koskaan: "Tunnetko sieltä sen nimisen henkilön kuin… (esim. Mikko Mallikas)"

Ilmeisesti ihmisen aivoissa on jokin realiteettiblokki.

Jos vierailija sattuu vieläpä olemaan isosta kaupungista, niin luultavasti hän ei nyt Mikkoa satu tuntemaan.

Hämmennystä herättäen voisi vastata, että " ööö joo tunnen minä sieltä 100 000 asukkaan kaupungista hänet, sehän on se ultimaalinen häviäjätyyppi"

Tai sitten kysyjä on kerran elämässään vieraillut kyseisessä kaupungissa, pienenä lapsena porukoiden kanssa siitä mitään muistamatta. Onpahan kuitenkin käynyt ja se pitää vielä erikseen mainita.

Yksi suuri mysteeri on, kun kaksi samasta kaupungista olevaa henkilöä kohtaa jossain eri kaupungissa.

Jos vahinko sattuu kapakassa ja kaksi ihmistä juttelee keskenään ja jutellessa käy ilmi, että molemmat ovat tulleet, esim sieltä Tervolasta, niin universumi repeää kahtia ja hirveä meteli ja naurun ja halausten remakka alkaa.

Sitä ollaan parasta kaveria, tarjotaan juomia edestakaisin ja puhutaan murteilla, esitellään kavereille edestakaisin ja kaikki on niin pirun hyvin sen jälkeen. Onhan se sentään "samaa verta"

Jos kohtaaminen tapahtuisi kotikylällä, saattaisi se tapahtua luuvitosten saattelemana nakkijonossa tai baaritiskillä mulkoillen ja sanaakaan vaihtamatta.

Kohtaamiset ovat niin mukavia, ja ainahan sitä haluaa tavata oman paikkakuntansa "ystäviä" lomaillessaan. Yhtä paljon kuin ulkomailla on palava halu tavata muita suomalaisia, vyölaukut tietenkin hyvin aseteltuna lantiolle.

Kun hyvät ihmiset matkustatte kotimaassa, älkää missään nimessä unohtako mainita mistä päin olette tulleet.

Se on kiva kuulla mistä päin tämä tuntematon henkilö, joka suomalaiseksi puhuu yllättävän paljon, on tullut käymään paikkakunnalla. Voit näin jakaa kokemuksia kyseistä paikasta hänen kanssaan.

Matkustaminenhan avartaa!?

Maan vetovoima kävelijälle.

Käveleminen, liike jota teemme huomaamatta yllättävän paljon. Liike, jossa kuljetaan yleensä eteenpäin, tosin hulluimmat kävelee taaksepäin. Haastetta elämään. 

Kävelemistäkin on monenlaista, on löntystelyä, kiireistä, ripeää, hidasta ym...

Kaupungilla ja yleensäkin ulkona kulkiessa huomaa monenlaista kävelijätyyppiä, perinteisesti sitä ei kiinnitä mitään huomiota, mutta muutamat "tyylit" jäävät mieleen.

Suomalainen on perusluonteeltaan masentunut ja välttelee kontaktia ihmisen kanssa, näin olen myös huomannut kävelyssä. Suurin osa ihmisistä katsoo kävellessään maahan, ehkäpä jalkojaan, kai he pelkäävät jalkojen jäävän jälkeen? Nämä ihmiset eivät katso ollenkaan mitä edessäpäin on, havahtuvat vastaantulevaan liikenteeseen juuri, kun on törmäämässä. En yhtään ihmettele miksi onnettomuuksia sattuu. 

Toinen tapa on hieman ylpeä, nenänvartta pitkin taivaalle katsominen silloin, kun kävelee. Jostain syystä nämä ihmiset näyttävät ylpeiltä. Liikkuvat hieman otsa "kurtussa" taivaalle katsoen. Mitä he siellä näkevät? Ei siellä ole jumalauta kuin pelkkä taivas.

Kolmas mikä tulee mieleen on kiireiset kävelijät, jotka heiluvat, kuin heinämiehet vaikka peltoa ei näy lähelläkään. Jos ne joutuvat ihmismassan taakse kapealla pyörätiellä, he välittömästi yrittävä etsiä reittiä ohittaa edellä menevät normaalivauhdin kävelijät. Näyttäen typeriltä heiluen hermostuneena edestakaisin joukon takana. 

Ujoja kävelijöitä näkee myöskin joskus. Ihminen varoen katsoo kulmien alta kävellessään ja asenne on anteeksipyytävä kokoajan, vastaavtuleva liike väistetään mahollisimman kaukaa ja liike on varovaista, mutta hallittua eteenpäin menemistä.

Reippaasti kävellen. Esimerkillistä.

Ihminen on lauma"eläin" ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Pyörätiet ovat mielestäni kaksi suuntaisia ja ihmiset, kun kävelevät laumoina ne eivät huomaa muuta liikennettä ollenkaan. Takaapäin tuleva pyöräilijä yleensä soittaa kelloa saadakseen tietä, mutta kun edestäpäin tulee pyöräilijä tai kävelijä tämä homosapiensapinalauma ei huomaa vastaan tulevaa liikennettä, tuijotetaan vain maahan ja jutellaan omia, törmäys on ainoa vaihtoehto. 

Jostain käsittämättömästä syystä ihminen vie koko tilan pyörätiestä varsinkin, kun ihmisiä on enemmän, yritäppä siinä sitten pyöräillä tai kävellä ohi. Vanhemmat ihmiset säikkyvät, kun ne ohitetaan, "herrajumala ku meni läheltä, vrottaisit ees" ja jatkaa maahan tuijottamista keskellä tietä, katkokävellen liikkuen.

Koomisin juttu mitä näkee on kun kolme ihmistä kävelee rivissä ja yksi heistä katsoo maahan jalkojaan, yksi taivaalle ja kolmas varovasti eteenpäin.  

Teinit ovat pahimpia, kuin zomblauma edessä. Heitä tulee keralla n.10 ja kaikki rinnakkain, tyhjä katse eteenpäin tuijottaen ei aikomustakaan väistää mihinkään suuntaan, ovat muka niin angstia ja leveää, ettei tarvi väistää tai aivot eivät vain välitä viestiä eteenpäin? Ja heidän matkahan vie äidin lihapullille ja muussille. 

Maan vetovoima on ihmeellinen asia, sitä toivoisi ettei pää olisi ihmisillä niin raskas, että liikkuessa jaksaa katsoa eteenpäin ja reagoida muuhun liikenteeseen, mutta turhaan. Suurin osa kävelee omissa maailmoissa katse tiukasti maahan ja liikerata on suora esteistä huolimatta, väistäminen tapahtuu liian myöhään tai juuri kohdalla, säikähdyksen omaisesti. 

Mielestäni ihmisten pitäisi ottaa mallia masentuneesta kansastaan ja julistaa esimerkiksi "katsotaan kenkiämme kävellessä" -päivä tai "mikä on tuo sininen taivas, katso sitä ja liiku" -päivä. Saataisiin sitä haastetta siihen liikkumiseen.

Elämämme kirjoitukset

Facebook on sana, joka kertoo kaikille paljon, ainakin näin voisin uskoa enempää tutkimustyötä tekemättä. Facebook eli naamakirja, naamis, face, niinkuin sanotaan että "rakkaalla lapsella on monta nimeä." Minä henkilökohtaisesti olen kokoajan kirjautuneena tähän elämän, sekä kehityksen keskukseen. Kun olen kotona niin facebook on kokoajan auki, koska en näe syytä siihen että kirjaudun ulos vessaan mennessäni, sentään en kerro sitä kaikille facebook kavereilleni.

Päivityksiä on niin paljon, kuin on käyttäjiä facebookissa, omani ovat todella turhanpäiväisiä ja tylsiä, mutta persoonallisia päivityksiä löytyy, jotka on kiinnostavia tai hauskoja ja niitä on mukava lukea.

Muistan muutamia ihmisiä, joiden kanssa olen jutellut siitä, kun jotkut kertovat päivän tapahtumat aina naamakirjassa, "kävin kaupassa ja ostin kissalle elämän..." Niinpä niin siinä on käynyt, että osa näistäkin kiroajista ovat alkaneet jollain tasolla tekemään samaa ja päivittävät tekemisiään.

Edellämainittuja päivittäjiä on todella paljon, kertovat kuinka oman kummitädin miehen vaimon kummilapsi osti uudet kengät jne. Ja tästä päivityksestä tykkää aina sama vakio "parhaat kaverit" joukko.

Huomiota voi hakea onnistuen tai epäonnistuen päivityksillä. Jotkut kysyvät, että "mitähän sitä tänään tekisi" tai "lähtisikö baariin tai leffaan,oisko seuraa" jne. jne. Pahemmaksi se menee, kun siihen ei saa minkäänlaista vastakaikua, käyttäjä päivittää samantyyppisen huomionhakupäivityksen useampaan kertaan, elämä on raakaa. Soittamalla tutuille saisi varmasti nopeamman vastauksen. 

Kaikille facebook tuo erilaisia tunteita pintaan

Muutama muu perinteinen facebook käyttäjä tyyppi nousee myös ensimmäisenä mieleen, työ ja lapset ja negatiivisuus. Viimeisin päivitystyyppi on raskauttavin lukea, se kuinka kokoajan vituttaa tai kaikki menee päin persettä elämässä. Kun sellainen asia saa pääroolin päivityksiin niin millaisen kuvan se antaa ihmisestä, jota et tunne vielä kunnolla "oikeassa elämässä"?

Päivitykset työstä saavat ignore kohtelun monesti. 

Työn kautta eläviä on paljon, joka päivä kerrotaan millainen työpäivä oli tai kuin pitkä päivä oli ja mitä tapahtui, eikä koskaan tapahdu mitään niin mullistavaa, joka oikeasti ansaitsisi päivityksen paikan profiiliin.

Lapsi päivitykset on OK tietyissä rajoissa, mutta jotkut ikävä kyllä elää lapsien kautta facebookissa, eli päivä aikana saattaa tulla noin 5-10 päivitystä lapsistaan, josta taas tykkää se vakio kaverijoukko ja kommentoi tyyliin "ihana" jne. Lapset on lapsia ja joka päivä ne tekee jotain hauskaa, pahaa tai ihanaa.

Joskus tulee ihmisiltä myös sellaisia novellin mittaan pääseviä päivityksiä, joita ei todellakaan meinaa jaksaa lukea nukahtamatta tai pitämättä ruokataukoa välissä. 

Jos mietit edellisiä päivitystyyppejä sosiaalisessa tilanteessa,varmasti kaikkein parhaat keskustelut syntyvätkin siitä kun juttelee omasta työstään toiselle tai omasta lapsestaan, toistaen keskustelun joka päivä.

Ja samat ihmiset kävisivät näyttämässä peukkua keskustelulle tai osallistuisivat siihen. Hymyissä suinko kyllästymättä?

Tässä oli tavallisimmat tyypit naamaripulikirjassa, ei ne niinkään ärsytä varmasti ketään, mutta luultavasti moni ei edes jaksa lukea näitä päivityksiä. 

Yksi yli kaiken, jota en ymmärrä. Säätila päivitys, vallitseva sää kesällä tai talvella, joka on väistämätöntä. Talvella on pakkasta ja kesällä on kuuma, ei sitä tartte kertoa profiilissa, koska jokaisella on luultavasti oma lämpötilamittari ja tietää millainen sää on ulkona. Tylsimmät ja mielikuvituksettomimmat ihmiset juttelevat normaalisti kanssaihmisen kanssa säästä, kun ei muuta keksi.

Joten kun olette siellä koneella niin voi käyttää hetken aikaa siihen, että miettii haluanko kertoa säätilasta tai tylsästä työpäivästäni kaikille. 

Oikeastaan minusta olisi hienoa jos kaikki alkaisi kirjoittamaan työstä tai säästä facebookissa, saataisiin kaikki eri tyylillä tietoon sää tai työpäivä. Tästä tehdään elämän facebook päivitykset!?

Tosielämän supersankarit

Aiheena jälleen kerran suomalaisten enemmän tai vähemmän rakas kuningas alkoholi.

Juttuahan riittäisi vaikka maailman ääriin alkoholin vaikutuksesta, mutta jätetään siitä turhimmat pois ja kerrotaan taas miten se joihinkin meistä vaikuttaa. Nimittäin tappelemisenhaluun. 

Niin sanottua "ärräviinaa" ottaa melko moni suomalainen, yleensä miespuolinen "ihminen".

Monesti olen kuullut kerrottavan sellaisista voittajista, jotka alkuillasta suunnittelevat sen mihin kapakkaan he lähtevät tappelemaan. Siis iltaa lähdetään viettämän ihan vain sen vuoksi, että pääsee tappelemaan. Hienoltahan se kuulosta. Tottahan sen toki ymmärtää, kun itsetunto on matalalla ja omaa egoaan pitää päästä hiukan nostamaan sieltä lattiantasolta ylöspäin. Ainakin omasta mielestään tekevät niin ja varmasti kaikkien muidenkin mielestä arvostus heitä kohti kasvaa, varsinkin naaraspuolisten ihmisten.

Baarin ahtaissa tunnelmissa, kun yrittää kävellä eteenpäin tai ihan mihin vaan, ei voi olla koskematta jollain tavalla kanssaihmisiin, mutta sitten kun kohdalle sattuu meidän rakastamat "ärräviinan" juojat, niin silloin helvetin portit aukeaa. Satut vahingossa tönäisemään tätä henkilöä, niin heti hän tönäisee takaisin ja alkaa tivaamaan "vittuako tönit?" samalla tönien sinua ärsyttääkseen. Siinä ei selittelyt auta, vaan tämä herra odottaa, että tönäiset takaisin häntä, koska hän pukkii sinua samalla kun kyselee edellämainittua kysymysta uudelleen ja uudelleen. Jos provosoidut tästä tönimisestä niin pökkää tätä kerran takaisin, sitten alkaa nyrkit heilumaan ja silmin voi nähdä, kuinka hänen päänsä päällä "power ja experience" mittarilukemat kasvaa iloisesti ylöspäin.

Tosielämän supersankari vauhdissa
"lähetään hakkaamaan porukkaa"

Monenlaisia variaatioita tuostakin teistelijan tyylistä aloittaa haluttu tappelu löytyy, mutta tämä on yleisin esimerkki jonka näkee. Tämä perinteinen tyyli on myös itselle sattunut, mutta enhän minä jumalauta rupea takaisin tönimään saati sitten tappelemaan, olen nöyrä, pyydän anteeksi ja kävelen pois. Häviäjänä.

Ikimuistoisin tilanne sattui vuonna 2009 Qstock festivaaleilla. Seisoimme ystäväni kanssa jossain päin festivaalialuetta, kunnes siihen käveli nuorehko mies melkoisessa humalatilassa. Hän alkoi esitellä, kuinka on viillellyt itseään, sehän toki on sellainen perus keskustelun aloitus aihe, sekä kehumisen arvoinen asia.
Realistisina kavereina me yhdessä ystäväni kanssa kerrottiin, että olet viiltänyt rannettasi väärin. Huomasimme, että arvet eivät todellakaan olleet viiltelyarvet vaan jotkut pienet naarmut, luultavasti vahingossa jokin oli raapaissut kättä. Niinpä provosoivaan sävyyn arvostelimme hänen niin sanottua suoritustaan.  No siitä tämä kaveri suuttui ja latasi nyrkkinsä lyöntiasentoon ja huusi, että "nyt mää lyön teitä",  kerrottiin hänelle että sen saa tehdä, sitä kuitenkaan hänen tekemättä. Sattumoisin tilanteen vallitessa ohi käveli tavallisen nörtin näköinen miespuolinen henkilö, kaikkihan tietää miltä yleensä nörtit näyttää varsinkin elokuvissa ym. Häntä tämä viiltäjä-Jack sitten luuvitosella löi naamaan. Kuului vain "ai saatana" ja sitten tulikin búmerangina nyrkin sisärystyllä lyönti takaisin tämän taistelijan ohimoon ja sinne se putosi kanveesiin tajuttomaksi, nörtin vain jatkaessa ripeästi matkaa, luultavasti miettien että "mitä helvettiä äsken tapahtui."

Ensimmäisenähän meille kaikille tulee mieleen lähteä tappelemaan, kun hauskaa iltaa vietämme kavereiden kanssa ja olemme jonnekkin lähdössä. Kasvattamaan taistelijan kokemusta ja voimaa aivan kuin roolipeleissä. Voisikohan tätäkin kokeilla toisinpäin ja lähteä kasvattamaan tappiokokemusta, eli ei lähteä hakkaajaksi vaan hakattavaksi, siinä voisi olla haastetta kerrakseen.

Nyt jonotuttaa

Perinteinen ihmismäinen jono kaupan kassalla

Jonottaminen tuo perkeleellinen sana, jonka kuuleminenkin saa epätoivon tunteen syntymään. Sanalla on voimaa negatiivisessä mielessä, ainakin suurimmalle osalle meistä. Ihmiset jonottavat joka paikkaan, joissakin paikoissa hetkellisesti ja joissakin on pidemmät odotusajat, riippuen mistä on kyse.

Perinteisiä paikkoja missä odotamme vuoroa on terveyskeskuksen odotushuoneet, joissa jonot vaihtelevat vuorokauden ja ajan mukaan. Terkkarin aamuvastaanotolle jos haluaa mennä, saa varata aikaa muutaman tunnin. Niiskuttelevat ja Yskivät ihmiset muodostavat mielenkiinoisen kuoron odotushuoneessa, kun tarkasti kuuntelee saattaa jonkun tutun melodiankin saada päähän, jos mielikuvitusta riittää. 

Hammaslääkärin odotushuoneessa kaikki on hermoraunioita, aivan kuin jokainen soittaisi bassorumpua jalallaan, jotkut jopa tuplabasaria. Kyllä se kiltti hammaslääkäritäti vetää nöyräksi isommanki korston, kun suuta aletaan erilaisilla välineillä ronklaamaan, varsinkin jos hammasta poistetaan. Ehkäpä siinä syy odotuksen hermostuneisuuteen?

Terveyskeskuksen odotushuoneissa on näitä hikisiä aikakauslehtiä, joita jokainen muka lukee kuluttaakseen aikaa nopeammin. Paskat sitä mitään lue, nopeasti selaa sivut läpi ja joitain tekstejä lukee välillä kelloa vilkuillen ja lopulta lehden luettuaan huomaa ainoastaan muutaman minuuttia kuluneen.

Ei se aika kulu sen nopeampaa, vaikka mitä yrittäisi tehdä.

Hauskinta on se kun tarkkailee ihmisiä esimerkiksi aamuvastaanotolla, flunssainen potilas odottaa vuoroa ja  hän näyttää kipeältä, ilme on suorastaan todella surkea, luonnottomalla tavalla. Ei kai ne kotonakaan oo kokoajan sen näköisiä, vaikka ovatkin sairaita. Surkeita kuin surullinen klovni tai kipeä koiranpentu.  Sitten diagnoosin saatuaan ja huoneesta tultuaan yleisilme on aivan eri, lääkäri/hoitaja sai surkeuden kasvoilta katoamaan siihen sairaslomapaperiin tai reseptiin.

Kaupassa muodostuu näitä hetkellisiä jonoja, varsinkin silloin kun itse on menossa kassalle. Sitä kun alkaa lähestymään kassoja huomaa, että eipä ole kovin pitkät jonot, mutta viimeisen tarpeellisen tavaran saatuasi on kassalla epätodellisen pitkä jono, musertavan pitkä.  

Ihmiset ovat pinnallisia mennessään kaupan kassalle, ne huomaavat jonossa jonkun jolla on iso kärryllinen ostoksia, ne välttelee sitä jonoa kuin spitaalista kahvipöydässä. Ihminen luottaa näköönsä ja hakeutuu sellaiseen jonoon missä on vähän ostoksia omaavia henkilöitä, mutta joskus tämä ei olekkaan niin hyvä ratkaisu. Aina kannattaa tsekata myös kassamyyjä, nimittäin jos siellä on työhönsä/elämäänsä/hetkeen kyllästynyt ihmisolento, jolla posket roikkuvat liukuhihnalla asti. Silloin vähän ostoksia omaavien asiakkaiden jonossa saakin odottaa mukavan tovin omaa vuoroansa.

Baareissakin nykyään saa jonottaa ja monessa paikassa se toimiikin. Toki kyllä naamakertoimen ja ystävyysmittarin ylittäessä tietyn lukeman saa pientä etuutta juomien jonottamisessa. Baarissa jonottamisessa pitää kaikesta huolimatta riittää kärsivällisyys, joskus sitä ei kaikilla nimittäin ole. Monesti jotkut mielestään fiksut päättävät seurata mihin suuntaan myyjä on menossa tiskillä ja näin ollen sitten änkää itsensä johonkin väliin, sinne minne myyjä on tulossa. Harmikseen huomatakseen, että myyjä skippasi hänen ohi jostain kumman syystä. On myös näitä perinteisiä "voittajia", ne napsauttavat sormia tiskillä ja/tai huutavat baarimikolle jotain, se on sellainen salasana jolla saa kaksi ylimääräistä odotuskierrosta juomille. 

Me olemme laumaeläimiä ja jonotamme kiltisti vuoroamme. Meitä on niin monta "jonottajaa" kuin on ihmistäkin, kaikki on erilaisia. Muutamia perustyyppiä omaavia jonottajia on, kuten hermostuneet, ne vispaavat jalkaa tai heiluvat hervottomina jonoissa, kaupassa ne vaihtavat useaan kertaan lyhyempään jonoon tai tarkkailevat, että milloin 4 kassalle tuleekaan myyjä. Jutteleva jonottaja kuluttaa aikaansa puhumalla etu/takana olevalle kaiken maailman asioista, kuten omasta mielenkiintoisesta elämästä. Mutta suomessa kun ollaan niin sekin keskustelu jää monesti jostain syystä lyhyeksi. Osaa ihmiset jonottaa vuoroaan myös kiltisti, olla hiljaa ja vain odottaa vuoroaan tyhjä katse silmissä, pelottavan tyhjä.

Aina kuitenkin löytyy valittajia, jotka itsekkäästi ajattelevat vain omaa etuaan ja keksien onnettomia tekosyitä päästäkseen jonon edelle esim. lääkärin luo.

On myös törkeitä etuilijoita, heillä ei ole mitään itsesuojeluvaistoa ja tunkevat itsensä jonon väliin, milloin ja missä tahansa. Sellaisen nähdessään mieleen syntyy kuva polttouhrilahjasta jollekkin epäjumalalle eli molokille.

Olemme tuotteita tehtaan liukuhihnalla, odottaen vuoroamme, meillä vain on keho ja suu joilla tehdään liikettä ja ääniä. Kokeilkaamme olla jonossa niinkuin kunnon kansalainen. Kädet tiukasti lantiossa kiinni, selkä suorana, leuka hieman ylhäällä ja jämpti mutta tyhjä katse suoraan eteenpäin. Ei mitään ylimääräistä liikettä, muutakuin jonon eneteminen askeleittan. Ei keskustelua. Tälläin emme erotu jonossa. Opetellaan jonottamisen jalo taito, se voi olla sitten jopa mukavaa.

Hyvät häviäjät

"Kymmenen tikkua laudalla" huuto raikasi ainakin vielä minun lapsuudessa ja olihan se mahtava peli.  Nyt jos saisin halukkaan porukan kasaan voisin pelata heti sitä tuossa kadulla. 

Lapsena pelattiin kaiken maailman pelejä sisällä ja ulkona, kuten edellä mainittu mahtavuus. Olihan se mukavaa pelata ja leikkiä, mutta vastassa oli aina yksi karvas asia jollekkin, häviö. Eihän se mitään kivaa ollut, kun "kymmenen tikkua laudalla" pelissä hävisit ja jouduit etsijäksi, mutta se oli pelin henki. Ei siinä auttanut ns. itku markkinoilla, eikä siinä yleensä kukaan valittanutkaan, koska sitä tiesi että jonkun täytyy aina olla häviäjä. Kyllähän tappio aina harmitti, mutta siitä selvisi kun oli oppinut sen olevan väistämätöntä.

Mitä tapahtuu tuon lapsuus ajan jälkeen? Me ihmiset kasvamme aikuisiksi ja unohdamme hyvän häviämisen jalon taidon sinne lapsuuteen. Me todellakin olemme huonoja häviäjiä, oli tulos mikä tahansa ja ihan missä tahansa, jossa kisailee vastakkain kaksi tai useampi, niin alkaa aina jumalaton narina asiasta. Vaikka hyvin me tiedämme, että aina on voittaja ja häviäjä. Onko tuolla aivoissa on joku juttu joka ei vain suodata häviötä aikuisiällä?

Ensimmäisenä minulla jostain tuntemattomasta syystä tulee mieleen nämä vaaliasiat. Vaalitulokset on kuin suurta kusiaispesää sekottaisi tikulla. Heti tulosten jälkeen alkaa helvetillinen kuhina joka suuntaan, aivan päätöntä mesuamista. 

Eduskuntavaalien jälkeen kuhina suorastaan räjähti, alkoi hirveä itku siitä kun persut saivat vaalivoiton.  Naurettavimmat sanoivat niellessään katkeraa juomaansa "minä muutan ruotsiin." Jokohan muuttivat? Mutta eikö siinäkin ollut selvää se tosiasia, että aina on voittajat/häviäjät ?  Samoin menossa olevat presidentin vaalit, facebook on täynnä vaaliasiaa ja oman ehdokkaan hehkuttamista. Senkin tietää että kun jompikumpi nyt voittaa, löytyy ne "aikuiset" joille se tulos  ei käy järkeen millään, ei niin millään.

Ei sitä halua vain myöntää tappiota, ennemmin etsii syitä miksi niin kävi, miksi olivat häviäjiä ja menivät häviämään. 

Nainen tietää miksei pelaa miestänsä vastaan.

Sitten on näitä tosi-tv ohjelmia, joissa puhelinäänestyksellä voi äänestää suosikkiansa. Siinä ei voi niellä millään sitä että suosikkinsa putoaa, epäilys syntyy, äänestystä on sorkittu paskaisella tikulla "ei ei muuten näin voi käydä kun se kuitenkin oli ennakkosuosikki" Joka puhelinäänestyksessä uskotaan teoriaan, että tuloksia on manipuloitu ja siltikin joka vuosi samat pirkot antaa ääniään samoille ohjelmille.

Häviäjiä on muutamia eri tyylisiä ja ne tulee esille lautapeleissä tai muissa vastaavissa.

Hyvä häviäjä on sellainen, jota toki harmittaa muttei välitä niinkään. Mököttävä häviäjä alkaa mököttämään ja jatkaa sitä niin kauan kuin jaksaa. Kolmas on tämä perus häviäjä,  heti alkaa suunnaton mesuaminen ja olemattomien syiden etsiminen häviöön. 

Pariskunnat ei saa pelata mitään pelejä missään nimessä (riippuen tietenkin pelaajista). Mies jos voittaa niin naisella vain liimantuu jalat ristiin ja huulet kiinni jostain syystä. Mies taas kun ei kestä häviötään, muuttuu hetkessä hän kuin hulkiksi, saaden jonkun käsittämättömän raivopuuskan ja käyttäen "luuvitosta" naisen naamaan. Sehän on sellainen "miehen" tapa kääntää tappio voitoksi, joka asiassa. 

Huonoimpia häviäjiä ovat nämä jalkapallopeli -fanit. Kaksi joukkuetta pelaa vastakkain, kaiken järjen mukaan toinen joukkue tulee häviämään, mutta miten sitten käy kun se toinen häviää? Muurahaispesää sorkittiin jumalauta pahemman kerran. Joukkotappelut syntyy ja jokainen sekoaa täysin, siinä sitä amok-juoksua. Fanit varmaan kotona jo valmistautuu "no perkele, kohta tapellaan jos hävitään" heräten seuraavan kerran hampaattomana sairaalasta. Siinä varmaan taas taustalla se "äijien" tyyli kääntää tappio voitoksi?

Ehkä parhaimmat häviäjät löytyvät näistä härkäjuoksuista, kun niissä kaduille päästetään kymmenittäin härkiä juoksemaan ja ihmiset juoksevat näitä sekopäisinä karkuun. Siinä kisailee härkä vastaan ihminen.  Tässä pelissä, kun ihminen häviää ei kuule paljon valitusta, ne on sentään oppinut häviämään. Voiko niitä sanoa silloin lapsellisiksi?

Häviäminen on jalo taito, jota ei luultavasti kukaan opi koskaan. Lapsena me sitä opettelimme ja olimmehan me hyviäkin, toki kyllä se harmitti aina, mutta kun sen hyväksyi kuitenkin. Ehkä aikuisena ihmisten pitäisi tälläisissä asioissa olla vain "lapsellinen"

Kolikoiden uusi koti

Pelikoneet, nämä värikkäät ja kivalta näyttävät kolikkohuorat, jotka imevät tai sylkevät kolikoita, asuttaa nykypäivänä melkein jokaista ruokakauppaa ja kauppakeskusta. Jos oikein tarkaksi rupeaa, niin näitä näet ihan jokapaikassa, et voi välttää niitä. Pelottavaa, varsinkin jos on taipumusta pelihimoon. Pelihimoisille nämä on saatanan keksintö ja ennen kaikkea vanhuksille. 

On tullut itselläkin pelattua pelikoneita aina jos sattuu kolikoita olemaan taskussa, mutta koskaan ei ole tullut suurempia summia tukittua näihin ruputteihin. Järkevästi kun ajattelee niin tietää, ettei niiden palautusprosentti järkyttävän suuri ole. Tätä kaikki ei tajua tai eivät halua tajuta. Kerran kun odottelin erään kaupan eteisessä kyytiä aloin seuraamaan erästä vanhempaa muoria, joka pelasi muistaakseni Tähti pelikonetta. Hän särki 20 € ja pikkuhiljaa hävisi kaiken siihen koneeseen ja lähti ulos kaupasta, no meni hetki ja hän tuli takaisin ja rikkoi toisen 20€ setelin! Mitä ihmettä?Hhän kävi nostamassa lisää ja pelasi niitä. Loppujen lopuksi, kun seurailin naista, hän rikkoi kolme kertaa 20€ ja hävisi aina kaiken. Sairasta.

Muutamia kertoja, kun olen kaupassa odotellut jotain ja sattunut olemaan pelikoneiden läheisyydessä, olen huomannut sen vakion, että eniten koneiden ääressä on vanhukset. Miksi? Onko se jokin tietty ikä, kun se saavutetaan niin pakko pelata niitä rahoja niihin rahanieluihin? Heti kun viimeinen väri on päässä  ja ensimmäiset  eläkkeet napsahtaa tilille, jokin ääni sanoo ” nonii Tuplapotti kutsuu, pelaamaan siitä”  Tai ehkä se johtuu niistä väreistä ja äänistä, ne vaan sattuu houkuttelemaan vanhuksia, kuin eläinten kiimahuudot parittelukumppaneita? 

Hävitään iloisesti yhdessä

Kyllähän pelikoneet houkuttelevat nuoria, mutta niitä ei niin paljon ole, kun alaikäisiltä koneet laitetaan kiinni kassalta käsin. Käsittämättömintä pelaamisessa on itsensä huijaus, jota seurasin hiukan huvittuneena. Vanhempi mieshenkilö tuli pelaamaan jotain konetta. Sinne se alkoi kolikoita rahapussista pudottelemaan. Miehellä oli hieno ajatus, aina kun hän voitti, vaikka se oli alle euron voitto niin hän paino voitonmaksu nappia ja otti kolikot rahapussiin. Aina kun koneesta loppui pelivarat, hän laittoi lisää ja jatkoi samaa kierrosta kokoajan. Jumalauta herra oli nero, sai pelinautinnon, mutta ei varmasti tiedä voittiko vai hävisi. niinhän sitä sanotaan, että ”tieto on tuskaa”. Toisinaan on näitä monipelicombohäviäiä vanhuksia. Pelaavat kahta tai useampaa pelikonetta yhtä aikaa ja kun kolikot loppuu he jättävät pelivaraa koneisiin, ettei kukaan valtaa koneita heidän käytyään rahaa särkemässä. Jos satut vahingossa pelikoneelle, joka on jo varattu, niin saat sellaiset huudot, ettei itse luojakaan uskalla tulla väliin.  Hädissään se koneen ”varannut” tulee, kuin Kuolema rynnistäen, ajamaan sinut pois siitä hänen koneeltaan. Hyvä ettei menetä kusivehkeiden hallintaa ja lirauta housuun tilanteessa.  

Hauskaa yhteislajia tästä ei saa vaikka haluaisikin, koska yhtenä  ilmiönä ”hermopelaajat” ovat pelottavimpia, he jystävät pelikoneen painikkeita aivan kuin se ei vähemmästä kosketuksesta reagoisi.  Tai sitten kun häviävät rahansa niin lähtiessään hakkaavat näppäimiä nyrkeillä, osoittaen mieltä pelikoneelle, kun tämä ei ollut antavainen tällä kertaa, no toivottavasti kotona parempi onni. Mitenköhän tällainen ihminen reagoisi jos menisi ja sanoisi ” haha etpä voittanut, tympäseekö? itse voitin ennen sinua siitä” Saattais joutua keräämään leegoja lattialta sen jälkeen.

Minulla ei ole mitään vanhuksia vastaan, mutta se on vain yhtä yleinen näky pelikoneiden läheisyydessä, kuin mies on strippibaarissa tai nainen alennusmyynneissä. En usko että vanhukset jotenkin helpommin sairastavat peliriippuvuutta, jospa se on vain mukavaa ajanvietettä muuten tylsässä elämässä ? En tiedä, mutta sen tiedän, että peliriippuvuus on vakava asia ja hoitoa tarvitseva sairaus. Onhan siihen peliriippuvuuteen tarjottu hienoa apua, flyeri koneen vieressä jossa on auttavan puhelimen numero johon voi soittaa jos pelaa liikaa, samalla koneen viereen on asennettu pankkikorttilaite. Jos ei ole kolikoita niin voit pelata pankkikortilla, helppo valintojen maailma sairaalle, joko auttavan puhelimen numero tai pankkikortti slotti, siinä sitä ristiriitaa.